— Onko siinä nyt koiranruokaa? — kirjoitti Eerikki.
— Ja kerran päivässä selkään. Koska en ole kelvannut talonpojaksi. Koska minulla on ollut enemmän hevosia kuin lehmiä. Jospa kuninkaallinen majesteetti näkisi minun raudikkoni. Koska sen nimi on Poke. Sillä on valkoiset etujalat. Hevosenkengät minä taon itse. Ne tomppelit eivät osaa takoa hevosenkenkiä Isokyrössä. Ja minkälaisia heidän naulansa ovat? Koskeivät kelpaa sioillekaan. Sillä ne turmelevat kavioita. Ja koska heillä on hevosenkengittäjä Komssilassa. Hän olisi omansa pässejä keritsemään…
— Ehkä olisi hyvä, jos alkaisimme tulla pääasiaan, — arveli Eerikki.
— Heti tullaan, — sanoi Penna. — Kirjoita vielä: minä olen ollut tyhmä. Minä olen pukannut isäntääni.
— Tämä on jo neljäs kerta.
— Kirjoita vain: Minä tahdon, että Pertensöld saapi morsiameni. Koska tyttö tahtoo ottaa hänet. Kyllä Pertensöld hänelle kelpaa. Ja hän tulee saamaan Perttilän talon. Kyllä se hänelle kelpaa. Siellä on talli kuudelletoista hevoselle. Koska tahdon ruveta husaariksi. Setäni ei saa haistaakaan sitä taloa. Sillä hän on veijari. Mutta se ei liikuta kuninkaallista majesteettia, mikä setäni on. Piste. Tämän on Eerikki kirjoittanut minulle. Jumala varjelkoon teidän majesteettianne. Minä olen kalmankalpeaan kuolemaan asti uskollinen
Istvan.
Jota kutsuvat Penjami Perttiläksi.
Harjaantunut Husaari.
— Ja mitä aiotte tehdä tällä kirjeellä? — kysyi Eerikki, taittaen sen kokoon ja kirjoittaen osoitteen kuninkaalle.
— Sinä osaat kumartaa paremmin kuin minä; sinun pitää viedä se kuninkaalle nyt heti kohta, — sanoi Penna.
— Keskellä yötä! Hän nukkuu.