— Vehnäsmaitoa keskellä kesää? — arveli arkkiaatteri. — No, tuohan sitten vehnäsmaitosi; me olemme paljon kävelleet ja tyydymme hätätilassa vaikka mihin — paitsi muniin.
Riikka kantoi salaisesti riemuiten pöytään tuon uuden keksimänsä keitoksen. Nyt vasta hän huomasi, että se oli ruskeata, syrjiltä viheriää ja että se haiskahti oudolta ja tuntui pohjaan palaneelta.
— Mitä tämä on olevinaan? — kysyi arkkiaatteri, joka mielellään söi hyvää, vaikka aina kohtuullisesti.
— Se on nyt sitä vehnäsmaitoa, — vastasi Riikka viattomasti.
Arkkiaatteri maistoi, mutta sylkäisi samassa. Näin hirveätä lääkettä hän ei toki ollut potilailleenkaan tyrkyttänyt.
Vaikka olikin hyväntahtoinen, oli hän kuitenkin jotenkin kiivasluontoinen. Hän sysäsi lautasen luotaan ja huusi. — Painu paikalla tiehesi ja tuo meille jotakin muuta! Mokoma myrkkyvelli voisi viedä hengen eskimoltakin!
Riikka purskahti itkemään. — Ei minulla enää ole mitään muuta! — nyyhkytti hän.
Hollantilainen katseli syviin mietteisiin vaipuneena tyhjää lautastaan, mutta vilkas ranskalainen nauroi niin sydämensä pohjasta ja rohkeni rukoilla niin leikillisesti onnettoman keittäjän puolesta, että arkkiaatterikin viimein nauroi hänen kanssansa. Onneksi oli pöydässä vielä juustoa, kylmää vasikanpaistia ja tavallista maitoa, siis kaikkea mitä tarvittiin. Huomattiinpa vielä, että rouva Saara Liisa Moraea oli kaupunkieväiden mukaan pannut pullollisen sitä harvinaista tokaijin viiniä, jota arkkiaatteri äskettäin oli saanut lahjaksi eräältä wieniläiseltä ihailijaltaan ja tämä löytö muutti äskeisen pienen epäsovun täydelliseksi iloksi — Älä itke enää, sinä pikku kananpoikain tappaja! — lohdutteli hellätunteinen eno, joka ei voinut nähdä edes maanmatosenkaan kärsivän. Ainoastaan aika on parantumaton. Nyt saat jättää Pliniuksen joksikin aikaa ja kuunnella Luculluksen oppilaiden luentoja.
Eriikka oli kuitenkin niin häpeissään, ettei häntä ollut helppo lohduttaa. Hän riensi ulos saadakseen vielä hiljaisuudessa vuodattaa katkeria kyyneliä, ja hän rauhoittui vasta sitten, kun oli hiljaisuudessa tehnyt sen päätöksen, että vielä kerran olisi tuleva sekin päivä, jolloin eno saisi ihmetellä yhtä paljon hänen keittiössä kuin kasvihuoneessakin osoittamaansa taitoa.
Hyvä mieli oli jo täydellisesti palannut oivallista tokaijinviiniä maistellessa, kun sanansaattaja saapui kaupungista, tuoden kirjeitä ja sanomalehtiä, jotka äskettäin olivat tulleet postissa Upsalaan.