— Kansa sanoo, että hän kuuluu olevan erinomaisen hyvä ihminen ja maan isä, kun vain saa tehdä niinkuin itse tahtoo.
— Minä luulen hänen tahtovan hyvää valtakunnalleen, — vastasi sorvari.
— Mutta muuten kerrotaan hänen olevan hiukan akkavallan alla, niinkuin sanotaan.
Toinen vastasi luomalla pitkän, tarkastelevan katseen nuorukaiseen, mutta näytti sitten olevan tyytyväinen noihin rehellisiin kasvoihin.
Eerikki ei tätä huomannut, vaan jatkoi, suu nisuleipää täynnä: — Hänen majesteettinsa kuningattaren sanotaan olevan…
Onneksi huomasi hän sorvarin kasvoissa jotakin, mikä vaikutti, että hän oikeaan aikaan hillitsi kielensä ja lisäsi: — oikea Minerva.
— Se on asia, jota sinä et ymmärrä, ystäväiseni, — sanoi mies, — ja minä varoitan sinua puraisemasta kieltäsi poikki, kun syöt aamiaistasi.
Tuo tuntui jo nuhteelta. Eerikki, joka harvoin oli näin puheliaalla tuulella, päätti olla varuillaan ja jättää kuningattaren omaan arvoonsa.
— Mutta mitä kansa sanoo valtakunnanneuvostosta? — kysyi mies, joka näytti mieltyvän nuorukaisen vilpittömyyteen.
— Kansa sanoo, että ne ovat korkeita herroja, — vastasi Eerikki, omasta mielestään hyvinkin valtioviisaasti.