— Teidän majesteettinne on ehtinyt lausua hartaimman toivomukseni, — vastasi kreivi Tessin, — ja minä pidän itseäni onnellisena, jos saan teidän majesteettinne tutkittavaksi asettaa alamaiset huoleni kruununprinssin kasvattamisesta. Tunnustan siis vilpittömästi, että jos hänen kuninkaallinen korkeutensa kovaksi onneksi on saanut jotakin taipumusta kehnoihin tapoihin, niin ei pienen neekeripojan Badinin seura millään muotoa ole esimerkiksi kelpaavaa.
— Minä luulen, — jatkoi kuningatar kärsimättömästi, — jo kyllin tuntevani teidän ajatuksenne siitä asiasta. Te tahdotte kasvattaa ihmistä, minä kuningasta. Hyvä, jättäkäämme oppineiden asiaksi väitellä periaatteista ja puhukaamme kernaammin tosiasioista. Te olette tätä nykyä neuvoskunnan ja samalla koko Ruotsin mahtavin mies.
Tessin aikoi vastata.
— Ei, — jatkoi kuningatar, — älkää keskeyttäkö minua. Pankaa tarkasti mieleenne, herra kreivi, että minä sanon tätä nykyä. Toiset ajat voivat tulla, jolloin te ette enää ole sama kuin nyt.
— Kun minun vähäinen palvelukseni käy tarpeettomaksi, — vastasi kreivi, — silloin heidän majesteettinsa ja valtakunta helposti löytävät mahdollisemman, mutta ei milloinkaan uskollisempaa palvelijaa kuin minä olen.
— Kuninkaalla on liiankin monta todistetta teidän innostanne, voidakseen sitä epäillä. Mutta ajatelkaa esimerkiksi, että kateus ja viholliset, jotka aina vaanivat korkeiden kunniasijain ympärillä, voisivat tänään tai huomenna päästä teitä vahingoittamaan, kuka tietää, ehkäpä kukistamaankin teidät. Ehkä ette silloin paheksuisi, jos teillä olisi tuki lähellä valtaistuinta, joka on puolueiden vaiheista riippumaton.
— Arvioisin sen korkeimmaksi kunniakseni ja onnekseni, ellei minulla täytetyn velvollisuuden tunnossa olisi vielä luotettavampaa tukea, jolle viholliseni eivät mitään mahda.
— Tunnen, tunnen hyvin kyllä tuon mietelmän, jonka te kerran hyväntahtoisesti lausuitte minulle:
_Je ne veux opposer à mes vils ennemis, qu'une vertu sans tâche et un juste mépris.[9]
Tiedättekö, kreiviseni, että tämä tuntuu minusta vähän uskalletulta. Muistaakseni se oli apotti Laroche, joka kerran sanoi tahtovansa kääriytyä hyveeseensä, jolloin prinsessa Conti vastasi: varokaa, apottiseni; niin ohuissa vaatteissa voisitte paleltua kuoliaaksi!