Viimein tuli tuo suuri päivä, kuningattaren nimipäivä.[11]
Aadolf Fredrik oli tehnyt kaiken voitavansa esiintyäkseen kuninkaana ainakin Drottningholmassa — ja Kiinassa. Valmistuksia oli kestänyt neljä vuotta, ja kolme tynnyriä kultaa oli niihin käytetty. Vasemmalla kädellä puistossa, linnasta tullen, oli siihen aikaan liejuinen suo. Tämä oli suurin kustannuksin täytetty ja teitä oli tehty sinne puistosta. Se leikkikalu, jota vielä tänäkin päivänä sanotaan Kiinan linnaksi, oli rakennettu vanhan asehuoneen pihamaalle ja syyksi siihen oli ilmoitettu, että se oli tilattu Åkeröhön kreivi Tessinille, ja se siirrettiin sitten siihen kuuluvine rakennuksineen siitä pois, niinkuin olemme nähneet. Huonekaluja, kaikki kiinalaista tekoa, tilattiin salaa useilta käsityöläisiltä hoviväen nimissä. Samoin kalleita pukuja kaikille, niin mandariineille kuin kokkipojille. Näyttelijöitä ja teatteritanssijoita lähetettiin edeltäkäsin harjoittamaan osiansa uudessa teatterissa, ja hovi-intendentti Pasch maalasi komeita koristuksia juuri tätä tilaisuutta varten. Paitsi sitä harjoitettiin kolmekymmentä kuusi kadettia äkseeraamaan kiinalaisittain ja kaksitoista pisintä miestä valittiin olemaan statisteina teatterissa.
Kaikki oli valmiina. Räätälit, kokit, puusepät, koneenkäyttäjät ja sadat muut eivät olleet nukkuneet moneen yöhön. Kuninkaalliset henkilöt olivat tulleet nimipäivän edellisenä iltana, mutta kuningatar ei aavistanut mitään, tai ei ainakaan ollut mitään näkevinään. Oli onneksi kaikelle, mikä oli säästetty viimeiseen hetkeen, että hänen majesteettinsa kuningatar valvoi kauan iltasilla ja nousi aamulla myöhään ylös.
Jo päivän koittaessa vilisi puisto Kiinan ympärillä hätiköiviä ja uteliaita ihmisiä. Ensiksikin oli nähtävä, miten kadetit tekivät temppunsa kuninkaan edessä, ja katselijain joukossa oli Eerikki Ljungkin.
Poikaparat oli herätetty jo kello kahden aikaan aamulla ja he seisoivat nyt paraatissa, päässään korkeat krenatöörilakit, joiden hopealevyissä näkyi kuninkaan nimikirjaimet. Kaksi kaunista kanuunaa ajettiin esiin komeutta lisäämään. Kello viiden aikana tuli hänen majesteettinsa kuningas ja äkseerautti poikia. Tämä kävi uljaasti, kuningas oli tyytyväinen, iloinen ja hyvin armollinen kaikille.
Sitten seurasi pitkä loma-aika, jolloin kadetit seisoivat paikoillaan ja söivät nisuleipää ja sokerileivoksia, joita he olivat saaneet luvan ahtaa kaikki taskunsa täyteen, sotaelämän vaivoja paremmin kestääksensä. Vihdoin viimein tulivat heidän majesteettinsa, korkeissa vaunuissa ajaen ja loistavan seurueen saattamana, kello yhdentoista aikana aamupäivällä. Kadetit marssivat esiin paraatiin, tekivät kunniaa ja suorittivat kaikki temppunsa yleiseksi ihastukseksi. Koko puisto kaikui hurraahuudoista, ja Eerikki Ljung mietti jo, eikö hänen pitäisi heittää lukujaan sikseen ja suojelijansa avulla koettaa päästä sotilaaksi ja hämmästyttää Eriikka Lindeliaa korkeaan krenatöörilakkiin puettuna.
Vielä oli kumminkin jäljellä tuon suuren salaisuuden paljastaminen. Sen oli määrä tapahtua vasta illalla, ja varustuksia jatkettiin mitä suurimmalla innolla. Kadetit puettiin nyt kiinalaisiksi, ja suurta huomiota herättivät heidän univormuissaan nuo suuret, nyt viheriäksi maalatut napit, jotka Eerikki Ljungilla oli ollut kunnia tehdä kuninkaan omassa sorvihuoneessa. Kaikki kävi niinkuin pitikin, kunnes puoli tuntia ennen määrättyä kellonlyömää tapahtui pieni häiriö.
Kreivi Bertelsköld käsketti silloin luoksensa Eerikin, joka seisoi katselijain joukossa vähän matkaa Kiinasta. Yön valvonta, liian lihava aamiainen kello puoli neljä aamulla ja koko muun osan päivää kestänyt paasto — ehkä liiat makeisetkin — oli liikaa kiinalaispojille. Yksi kadeteista oli juuri ratkaisevalla hetkellä sairastunut, eikä kuitenkaan yksikään heistä saanut olla poissa tuosta juhlallisesta tilaisuudesta.
— Täällä on puku, — sanoi kreivi Eerikille, — pue heti paikalla päällesi!
— Minäkö? — kysyi Eerikki ihmeissään.