— Sinäpä sinä. Ei ole aikaa hukata. Sinun täytyy ruveta kiinalaiseksi.
— Mutta kuinka pitää minun siis olla? — kysyi Eerikki.
— Ei se mitään. Tee niinkuin muutkin.
Ei auttanut tinkiminen. Hetken kuluttua oli Eerik kiinalainen ja seisoi sydän kintaan peukalossa Kiinan portilla.
Hän ei ollut seisonut siinä viittä minuuttia, ennenkuin eräs pienoinen, komeasti koristettu mandariini, seitsemää korttelia pitkä, saapui portille mukanaan koko lauma taivaan valtakunnan ylimyksiä. Tämä pieni mandariini oli uuteen arvoonsa niin ihastunut, ettei hän huomannutkaan, kuinka yksi niistä pitkistä punaisista silkkinauhoista, joilla hänen avarat alusvaatteensa oli sidottu, oli irtautunut ja laahasi pitkin maata — anteeksiantamaton vika, josta kamaripalvelija olisi voinut virkansa menettää, ellei suuri kiire nyt olisi kelvannut puolustukseksi kaikille.
Eerikki Ljung, joka uudessa asussaan seisoi lähinnä, tunsi kruununprinssin, kumartui maahan ja pyysi saada solmita nauhan kiinni.
Prinssi katseli häntä suurilla, kauneilla silmillään ja sanoi: —
Kiinalainen, sinä löit minua!
Eerikki säpsähti. Niin vilkas oli prinssi Kustaan — sittemmin Kustaa III:n — mielikuvitus, että kun hän alinomaa oli kuullut kuningattaren valittavan, kuinka häntä oli lyöty, hän viimein itsekin uskoi sen todeksi. Mutta ennenkuin Eerikki ennätti tai rohkeni virkkaa sanaakaan puolustuksekseen, lisäsi prinssi arvokkuudella, joka tosin oli vähän varhaisvanhaa, mutta joka sopi hänelle mainiosti:
— Tänään on kuningattaren nimipäivä. Ruhtinasten tulee käyttää sellaisia tilaisuuksia anteeksiantoon ja minä annan sinulle anteeksi. Sinulla on lupa solmita nauhani.
Samassa riensi siihen prinssin opettaja, kreivi Bjelke, mutta nauha oli jo solmittu, ja heti sen perästä saapuivat kuninkaalliset henkilöt.