Kuningas ja kuningatar tulivat kello kuuden aikaan iltapäivällä vaunuissa ajaen Kiinaan. Heti kun hänen majesteettinsa kuningatar oli astunut vaunuista, meni kruununprinssi häntä vastaan, tarjoten hänelle linnan kullatut avaimet punaisilla, leveillä kultaripsuilla koristellulta samettityynyltä. Loviisa Ulriika oli — tai oli olevinaan kovin hämmästynyt ja lisäsi hyvän puolisonsa ihastusta sillä, ettei heti tuntenut tuossa oudossa puvussa olevaa kruununprinssiä. Mutta niin pian kuin prinssi aloitti ulkoa opitun, tätä tilaisuutta varten sepitetyn puheensa, sulki hän hänet äidillisellä ilolla syliinsä, ja tästä nousi semmoinen riemu, että tuo hyvä kuningas unohtaen koko tämän komeuden sen onnen rinnalla, että sai olla puoliso ja isä — yhtä haavaa nauraen ja vesissä silmin syleili puolisoaan ja pientä pulskaa mandariiniaan, toivottaen kaikki tervetulleiksi tähän hänen itämaiseen palatsiinsa.
Nyt astui esiin koko muukin lauma ylhäisempiä ja alhaisempia kiinalaisia ylimyksiä lausumaan alamaisia tervetulotoivotuksiaan. Kuningatar itse avasi suurimmalla kullatulla avaimella ison käytävän oven ja lausui mitä mielistelevimmällä tavalla ihastuksensa tästä suurenmoisesta ja tietysti aivan odottamattomasta laitoksesta. Kohta istuivat kuningas ja kuningatar kaiken hoviväen kanssa loistavan ateriapöydän ääressä Kiinassa, ja Ruotsin parhaat soittajat soittelivat lehväin taa kätkettyinä koko aterian ajan.
Kello kahdeksan aikaan alkoi näytelmä, jommoista ei oltu nähty Ruotsissa sitten kuningatar Kristiinan aikojen, siinä kun oli kuusitoista näytöstä, ja kun esirippu nousi ja laski kaikkiaan kolmekymmentä kaksi kertaa, kesti näytelmä aina kello kahteen asti aamulla. Kaksi oopperaa esitettiin: toisen nimi oli Le berger devenu roi ja se kuvasi paimenta, josta monen kummallisen seikkailun perästä erään haltiattaren noitasauvan vaikutuksesta tuli kuningas, jolloin hän — niinkuin kyllä voi arvatakin — samalla sai hellän paimenettarensa kuningattarekseen. Sankarina toisessa oopperassa sitävastoin oli Aleksanteri suuri, ja hänen osaansa näytteli eräs italialainen nainen, signora Fabrici, jonka ääni ja käytös olivat tämän ylhäisen yleisön ihastukseksi kuin oikean husaarin. Oopperoihin oli sitäpaitsi sovitettu baletteja aivan niinkuin meidän aikanamme, ynnä monta muuta taidetemppua, joista mainioimpana mainittakoon "ilmassa juoksijan" Frossardin ensiluokkaiset esitykset. Italialainen Crotzi ihmetytti naisia kauniilla tenoriäänellään, mutta sitävastoin herätti kuohilas Squalgi heidän nauruansa vihellyspillimäisen hienolla äänellään, jota kapellimestari Buloz säesteli huilunsa sävelillä. Tanssijattarien Decaigen ja Gallodierin rinnalla teki ensimmäinen tanssijatar signora Morelli niin koreita pyörähdyksiä, että mieltymys oli rajaton. Hoviväki oli aivan ihastuksissaan: lähinnä Loviisa Ulriikaa oli Morelli sinä iltana Kiinan kuningatar.
12. KUNINGATTAREN VALTIOVIISAUTTA.
Ooppera oli päättynyt ja loistava seura hajaantunut, mutta ainoastaan muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin taas tanssisalissa yhtyäkseen. Tänne kutsuttiin myös teatteriseurueen etevimmät henkilöt, jotka, kun olivat ehtineet muuttaa vaatteensa, esitettiin heidän majesteeteilleen. Heille lausuttiin armollisimmat ja suosiollisimmat kiitokset ja he saivat vastaanottaa kallisarvoisia lahjoja: herrat kultakelloja ja hohtokivisormuksia, naiset jalokivikoristuksia ja timanttikorvarenkaita. Heidän majesteettinsa alkoivat itse tanssin. Kuningas tanssitti paroonitar von Ungern-Sternbergiä, o.s. kreivitär Mörner, sill'aikaa, kun kuningatar suvaitsi tarjota käsivartensa Ranskan lähettiläälle, kreivi Breteuil'ille. Ei huvitustenkaan pyörteessä unohdettu politiikkaa. Hattupuolueen merkitsevimmät miehet — paitsi tietysti poismatkustanutta kreivi Tessiniä — oli näihin juhlapitoihin kutsuttu ja heille osoitettiin kohteliaisuutta, jonka tarkoituksena oli joko heidän voittamisensa tai rauhoittamisensa; molemmissa tapauksissa tuli sen herättää kunnioitusta ja valmistaa tulevia tapauksia.
Oli yö, ja kuitenkin näytti kaikki olevan päivänpaistetta. Pitkiin aikoihin ei ollut Ruotsin hovi ollut noin loistoisa, kruunu kimallellut noin huikaisevasti, eivätkä ne, jotka sitä kantoivat, olleet näyttäneet koskaan ennen niin keveästi sitä kantavan. Olisi luullut, että tulevaisuus, niin paljon vihan ja eripuraisuuden jälkeen, jo viimeinkin oli koittanut ruusunpunaisena, tai ettei tuota tulevaisuutta ollutkaan, vaan että kaikki elivät vain nykyhetkeä varten, joka oli niin lyhyt, mutta näytti niin äärettömältä. La beauté reprend son empire en Suéde — kauneus pääsee taas valtaansa Ruotsissa — olisi kreivi Tessin sanonut, jos hän olisi ollut läsnä.[12] — niin monet lemmettäret kilpailivat tänä yönä kauneuden palkinnosta. Onni ja ilo näyttivät jälleen virkoavan eloon tässä itämaisessa taikalinnassa — ja jos joku olisi sanonut, että kaikki tämä onni oli hiedalle rakennettu, että tämä ilo oli vain naamari, joka peitti kylmiä itsekkäitä tarkoituksia — kuka olisi sitä uskonut? Mutta ilman totuutta — ilman totuutta kaikessa — ei ole olemassa todellista onnea, ei mitään puhdasta iloa, ei purppurassa eikä sarkatakissa.
Kuningatar Loviisa Ulriikan valtiotaitoon kuului kuninkaallisen huoneen vallan vahvistaminen solmimalla avioliittoja puoluelaistensa ja mahtavimpain perheiden välillä. Niin hyvää tilaisuutta kuin oli tämä, jossa kaikki epäsopu näytti olevan unohtunut, hän ei tahtonut jättää käyttämättä. Hänen tarkat silmänsä keksivät kreivi Bertelsköldin vilkkaassa keskustelussa neiti Palmstjernan kanssa, joka oli samannimisen valtioneuvoksen, erään hattujen johtajan, tytär.
Kuningatar käsketti hänet hetken kuluttua luoksensa.
— Olette onnistunut mainiosti, kreiviseni, — sanoi hän. — Kaikki laitoksenne ovat niin kauniit, että teillä on oikeus vaatia niistä jotakin palkintoa. Anokaa jotakin armonosoitusta minulta!
— Teidän majesteettinne armo on ollut niin suuri, ettei minulle ole jäänyt enää mitään muuta anottavaa, — vastasi kreivi.