— Kuules, pikku Bernhard! — sanoi kuningatar, — sano isällesi, että hän tuo sinulle uuden äidin!
Poika punastui, tuijotti kuningatarta silmiin eikä vastannut mitään.
— Kai sinä hyvinkin mielelläsi tahtoisit uuden äidin, — jatkoi kuningatar.
— Ennemmin tahtoisin hevosen, — sanoi poika.
— Mutta jos saat uuden äidin, niin saat joka päivä syödä sokerileivoksia, jotka ovat sinusta niin hyviä.
— En tahdo syödä sokerileivoksia, — vastasi pieni Bernhard
Bertelsköld.
— Mene sitten ja ota voileipä, — sanoi kuningatar, puoleksi naurahtaen, puoleksi närkästyneenä tuosta varhaisesta vastustelemishalusta. Poika teki kaartelevan kumarruksen, jonka oppiminen oli maksanut paljon vaivaa tanssikoulussa, ja meni.
— Minä näen, hyvä kreivi Bertelsköld, että kaikki ovat liittoutuneet teidän onneanne vastaan, — lisäsi kuningatar.
— Teidän majesteettinne armo on runsain korvaus onneni epäsuosiosta, — vastasi kreivi, joka oli siksi paljon hovimies, ettei voinut toisin vastata, mutta mielessään hän oli varsin tyytyväinen poikansa vastaukseen.
Nyt läheni kuningas, virkaatekevän hovimarsalkan saattamana, jolla oli armo esittää kuningattarelle signora Morelli, joka oli käyttänyt enemmän aikaa kuin muut pukunsa muuttamiseen, mutta joka nyt voittikin kaikki hovineidit kauneutensa loistolla ja pukunsa komeudella. Loviisa Ulriika, joka jo ennestään oli vähän hermostunut, oli liiaksi nainen ollakseen tuota nähdessään tuntematta salaista vastenmielisyyttä, ja tätä tunnetta ei suinkaan vähentänyt se, että hän huomasi siivon ja uskollisen puolisonsa silminnähtävällä mielihyvällä katselevan tuota kaunista tanssijatarta. Hän salasi kuitenkin tunteensa mitä armollisimpaan imarrukseen, josta kuitenkin silloin tällöin pisti esiin tuskin huomattava iva. — Zefyri itse, — sanoi hän, — ei voisi olla huikentelevampi, ei mikään Flora ihastuttavampi. Terpsikore ei voisi paremmin lumota Helikonin yleisöä. Daphne, paimentansa huokaillen, ei voisi miellyttävämmin lampaitansa kaita; ja tuo pieni jalka oli myrkytetty nuoli, joka voi haavoittaa tuhansia sydämiä j.n.e.