13. VAARALLINEN KIINALAINEN KIINASSA.
Pieni tanssijatar huomasi, ettei hänellä ollut mitään sääliä odotettavana omain kärsimystensä tähden. Mutta hän oli päättänyt kostaa, ja hän oli hankkinut luotettavampia tietoja.
— Armollinen kuningattareni suvaitkoon antaa anteeksi, — sanoi hän, — että olen rohjennut vaivata teidän majesteettianne vähäpätöisillä asioillani, kun minulla kumminkin on paljoa tärkeämpää ilmoitettavaa.
— Oo, — sanoi kuningatar, jota suuresti huvitti tämän ihaillun kaunottaren pilkkaaminen ja nöyryyttäminen, — puuttuu vain, että pieni lumoava haltiattaremme käy antamaan meille neuvoja valtakunnan asioissa. No niin, älkää pelätkö; sanokaa minulle vain vilpittömästi, kaunis Morelli, mitä ajattelette Euroopan nykyisestä tilasta. Tuleeko meidän solmita jokin uusi liitto? Haluaako pieni ystäväni, että nimitämme hänet lähettilääksi Konstantinopoliin? Minä olen varma siitä, että veljemme sulttaani tulisi siitä sekä hyvilleen että liikutetuksi. Mutta puhukaa kaikin mokomin hiljaa, ettei markiisi de Breteuil kuulisi meitä; se voisi synnyttää rettelöitä Ranskan kanssa ja ehkä riistää meiltä koko ranskalaisen teatterimme.
— Teidän majesteetillanne on liian armollinen ajatus valtiotaidostani, — sanoi tanssijatar, joka vaivoin sai hillityksi mielensä kuohumasta; — minun vähäinen kykyni ei ulotu niin pitkälle. Mutta alamainen uskollisuuteni ulottuu pitemmälle, enkä minä voi sentähden nähdä, että ilkeät vehkeilijät käyttävät näin juhlallista tilaisuutta hyväkseen häiritäkseen teidän majesteettinne kallista rauhaa ja uhatakseen valtakunnan turvallisuutta.
— Tämähän käy yhä paremmaksi; oo, sehän on kerrassaan mainiota! Astukaa lähemmä, kreivi Bertelsköld, me saamme kuulla jotakin uutta. Meidän sukkela Morellimme on solminut salaliiton, saadakseen sitten pelastaa meidät noitasauvallaan. Se tulee meitä suunnattomasti huvittamaan. Mikä tuon näytelmän nimeksi? Nimen pitää olla hauska. Le roi devenu berger? — mitä sanotte siitä?
Signora Morelli ei ollut viittausta ymmärtävinään ja kuiskasi kuningattaren korvaan, jossa korvarenkaat kimmeltelivät: — Jumalan tähden, teidän majesteettinne, pitäkää varanne! Se, joka aikoi murhata kruununprinssin Ulriksdalin puistossa, on valepuvussa täällä Drottningholmassa ja odottaa vain tilaisuutta toteuttaakseen hirveän aikomuksensa.
Kuningatar kalpeni. Hän ei tosin ollut antanut prinssi Kustaan naarmulle — joka sitäpaitsi jo oli parantunut — noin suurta merkitystä, mutta hän epäili kuitenkin, että jotakin oli ollut tekeillä ja hänen epäluulonsa sai uutta yllykettä, kun kaikista ponnistuksista huolimatta ei oltu saatu mitään tietoa tuosta luullusta pahantekijästä, joka oli kadonnut niin salaperäisellä tavalla. Hän nousi heti kohta ylös ja käski Morellin mukaansa erääseen sivuhuoneeseen.
— Jos tämä on pilapuhetta uteliaisuuteni kiihoittamiseksi, niin se on ilkeää ja sopimatonta pilaa, nuori ystäväni, — sanoi hän ankaralla, kokonaan toisenlaisella äänellä.
Tanssijatar heittäytyi kuningattaren jalkain juureen ja vakuutti, että hänen sanansa olivat vilpittömimmän ja alamaisimman innon ilmauksia. Hänen aikomuksensa ei ollut pelästyttää kuningatarta ja sentähden hän oli tahtonut epäsuorasti ilmoittaa huomionsa, koska se oli yhteydessä erään hänen itsensä kärsimän herjauksen kanssa, mutta hänen majesteettinsa ei ollut sitä sallinut, ja hän oli sentähden pakotettu paljastamaan totuuden peittelemättä. Hän selitti, kuinka hän oli tavannut pahantekijän teatterissa nukkumassa — kuinka hän muun seurueen mukana oli ilvehtinyt hänen kanssaan — kuinka tämä törkeällä tavalla oli vastannut hänen pilantekoonsa — kuinka hänen vihollisensa ja kadehtijansa sitten olivat pilkanneet häntä hänen uuden kömpelön rakastajansa tähden — kuinka hän oli epäillyt — antanut vakoilla, mikä mies tämä oli, ja lopuksi saanut käsiinsä kirjeen, joka oli kirjoitettu eräälle tuntemattomalle lähellä Upsalaa asuvalle naiselle, joka luultavasti oli osallisena salaliitossa — kuinka pahantekijä siinä oli peitetyin sanoin kertonut tapahtumasta Ulriksdalin puistossa, jonne hän oli puikahtanut kasvia keräämään ja tutkimaan, — kuinka hän oli tuonut kirjeen kreivi Tessinille, joka oli käskenyt päästää hänet linnaan; kuinka joku salainen rikostoveri oli pitänyt häntä kätkössä kokonaisen päivän ja sitten yön tullen toimittanut hänet Drottningholmaan — kuinka hän oli ollut täällä ja kuinka Morelli oli tuntenut hänet kiinalaiseen valepukuun puettuna heidän majesteettejansa vastaan otettaessa — kuinka hän väentungoksessa oli etsinyt tilaisuutta pahan aikeensa toimeenpanemiseen, ja kuinka hän vielä puoli tuntia sitten oli ollut katselijain joukossa linnan ulkopuolella. Koko tämä tunnustus tapahtui itkien ja vannoen, että hän — rikollisen salaliiton keksijä — ei olisi saanut rauhaa, ennenkuin oli ilmoittanut keksintönsä itselleen kuningattarelle.