Hänen nimensä oli Neptunus Gast — nimi oli epäilemättä hyvin kummallinen alusta loppuun asti, mutta kumminkin se oli paikallaan siihen nähden, että miehen isä oli ollut merimies täydestä sydämestään ja oli sentähden tahtonut antaa pojalleen, joka kehdosta alkaen oli määrätty samaan ammattiin, nimen, joka muka tuottaisi onnea merellä. Kauan näytti kumminkin siltä kuin olisi toinen nimi Gast[13] päässyt voitolle, sillä jokainen ihminen Vaasassa ja Tukholmassa tiesi, että kapteeni nuorempina päivinään oli ollut aika velikulta. Vaikka hän oli vähän palleroinen varreltaan, joka ei ollut viittä jalkaa pitempi, oli hänellä leveä rinta, vahvat käsivarret, paksu pää ja aina iloinen mieli, mutta kovaksi onneksi hän oli myöskin koko lailla laiska ja hutilus eikä syläissyt lasiinkaan, niin että hän yleensä ei esiintynyt edukseen maissa ollessaan eikä sen paremmin juuri merelläkään. Merimieheksi hän rupesi, siksi hänet oli kastettu, mutta kovaa hän sai kokea. Hän aloitti ammattinsa kokkina, ja hänen onnistui lukemattomia kertoja pilata sekä herneet että puuro, ennenkuin hän viimein pääsi jungmanniksi. Hänen ainainen opettajansa oli pamppu, sillä se hänet herätti aamusilla, sitä hän sai aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi ja se seurasi häntä illalla makuulle. Minkä verran hänellä siitä lienee ollut opillista ja käytöllistä hyötyä, se jääköön sanomatta, mutta ainakin parkkiintui siitä hänen selkänahkansa, joka ajan ollen ei enää vähään tyytynyt, vaan vaati aina uutta ja parempaa. Ihmiset sanoivat, että jungmanni Gast ei voinut nukkua oikein makeasti, ellei hän sitä ennen ollut saanut kunnon selkäsaunaa, koska hän muuten oli saavinaan sitä unissaan. Kun tämä elämä vihdoin alkoi käydä hänelle kovin tukalaksi, hän otti ja karkasi kerran Öresundissa, mutta parin vuoden kuluttua tuli hänen ikävä, kun ei saanut selkäänsä, ja hän tuli kauniisti takaisin, jolloin häntä heti kohta kestittiin vanhalla herkulla. Vihdoin viimein oli hän, luoja tiesi mitenkä, oppinut isänsä vanhain ystäväin avulla sen verran merenkulkutiedettä, että kohosi vähitellen asteittain matruusiksi, konstaapeliksi ja perämieheksi. Kun hän näin oli purjehtinut noin parikymmentä vuotta, melkein aina huonolla onnella, mutta katsellen merta ja maailmaa jotenkin huolettomasti, tapahtui eräänä kauniina kevätpäivänä, että erään vaasalaisen laivan kapteeni sattui purjehtimaan kumoon satamassa ja hukkui juuri, kun laiva oli merelle lähtemässä. Heikkona hetkenä tuli silloin laivan isäntä, raatimies Blom, ilman muuta nimittäneeksi perämies Gastin laivansa päälliköksi, mutta sitä kauppaa hän ei kehunut. Sillä kun hänen uusi laivurinsa, jolla oli alinomainen vastatuuli, minne ikinä hän kääntyikin, oli vitkastellut kaiken kesää eräällä Tukholman-matkalla, eikä välittänyt siitä enemmän kuin muustakaan, sattui kapteeni Gast eräänä kauniina syyskuun päivänä, keskellä päivää ja auringon kirkkaasti paistaessa ja tuulen ollessa myötäinen, ajamaan matalikolle Santahaminan luona hänen itsensä uinaillessa päivällisunta ja peränpitäjän istuessa ja pelatessa viittä lehteä tytöistä. Kun tämä oli saatu toimitetuksi, meni kapteeni miestensä kanssa maihin, eleli hyvästi pari päivää kylässä, odottaen, että laiva joskus pääsisi irti karilta. Niin tapahtuikin kohta sen jälkeen, mutta kun se tapahtui hirmuisessa myrskyssä, meni kaikki menojaan tuhannen möynyksi, eikä paljon muuta saatu pelastetuksi kuin laivan pamppu, jolla kapteenin oli tapa virkistää nuoruutensa muistoja miestensä selkään ja joka oli yleisesti tunnettu kissan nimellä. Tämän kissan kapteeni Gast toi aivan oikein kotiin laivan isännälle, raatimies Blomille, muistoksi laivasta, mutta kun Blom oli niin kohtuuton, ettei siihen tyytynyt, vaan halusi merkitä sillä muistoja Gastin omaan selkään, pisti tämä kapineen taskuunsa ja meni matkaansa niin tyynenä kuin ei mitään olisi tapahtunut, jatkaakseen jossakin toisessa laivassa ammattiaan uudelleen perämiehenä.
Siihen aikaan, kun Eerikki Ljung lapsena ollessaan oli tullut tuntemaan tämän merkillisen miehen, oli kapteeni Gast — sillä kapteeniksi häntä yhä sanottiin — huolettomuutensa ja ainaisen huonon onnensa tähden joutunut sangen huonoihin oloihin ja vähitellen solunut kunniansa portaita alaspäin aina entiseen paljaan matruusin arvoon asti. Hän oli silloin ryysyinen, tervainen ja juoppo kun oli, mutta aina hyvällä tuulella — ollut kaupungin poikasten pilkkalauluna, ja Eerikki oli usein ollut muassa, kun nuo pienet ilkivaltaiset itikat olivat tupakkipurulla ostaneet Gastilta oikeuden saada voimainsa takaa hutkia häntä niin hyvin kuin taisivat. Ei mikään pystynyt tuohon pikiseen takkiin: Gast vetäisi vain niinkuin kilpikonna päänsä kuoreen ja antoi koko parven surista ympärillään ja mäikyttää sydämen pohjasta käsin ja jaloin, kunnes he viimein väsyivät.
Senpätähden Eerikki nyt tuskin uskoi silmiään, kun ensimmäinen, joka kohtasi hänet laivassa, oli juuri tuo sama niin monesti hutkittu ystävä, kapteeni Neptunus Gast — nyt kapteenina Vaasan suurimmassa aluksessa, Toivossa, jonka isännistö oli kuulu erinomaisesta tarkkuudestaan valitessaan päälliköitä laivoihinsa. Lienee siis jokin suuri muutos tapahtunut tässä aikoinaan niin hunningolle joutuneessa merikarhussa, joka nyt saattoi olla noin parinkuudetta vuoden vanha. Ja tämä näkyikin heti kohta hänen ulkoasustaan. Hänen tanakka vartalonsa, joka ennen muinoin kiilsi liasta, tupakasta ja piestä, oli nyt verhottu uuteen, sinisestä hollantilaisesta pörhökankaasta tehtyyn viittaan, jossa oli koreat mustat sarvinapit. Mies oli pesty ja kammattu, ja parta ajettu, hänellä oli ihan uusi kiiltohattu, punainen kaulahuivi, taskukello helyineen, herrasmiehen housut ja kiilloitetut saappaat. Ellei kaikki tämä vielä olisi näyttänyt vähän niinkuin seipääseen ripustetulta, olisi häntä voinut luulla täydelliseksi keikariksi: tuskin oli hänen takissaan ainoatakaan tomunhituista, ja suunnaton mälli oli vaihdettu hienoiseen kanelliin, jota hän tuon tuostakin puraisi palasen pienestä hopearasiasta. Mutta kaiken tämän ohessa oli jotakin kadonnutkin, oli kadonnut tuo säyseä, järkkymätön huolimattomuus, tuo miehen koko ulkomuodossa ja käytöksessä vallinnut retuisuus ja hitaisuus. Sen sijaan huomasi Eerikki hänessä jotakin hätäistä, varovaista ja epäluuloista mieltä, ja tämä miellytti Eerikkiä vähemmin kuin entiset ryysyt.
Saadaksemme selville syyn tähän näin kummalliseen muutokseen miehessä, joka jo kerran näytti hunningolle joutuneen, siirrymme ajassa vähän aikaa eteenpäin ja kerromme, mitä Eerikki matkan kestäessä sai laivamiehiltä urkituksi siitä, miten heidän kapteenistaan oli tullut uusi ihminen.
Siihen aikaan, jolloin kapteeni Gastin kansalaisasema ja arvo näytti heikoimmalta, s.o. siihen aikaan, jolloin hänen juoppouden turmelemana luultiin olevan joutumaisillaan seurakuntansa hoidettavaksi — mitään merimieshuoneita ei siihen aikaan ollut — oli eräs hänen entinen toverinsa, joka kuljetti muuatta Larssonin laivaa, armosta ottanut Gast-paran matruusina mukaansa eräälle Tukholman-matkalle. Menomatka oli ollut pitkä ja myrskyinen. Mutta Tukholmaan tultua näytti kaikki muuttuneen. Sillä paluumatka oli ollut niin nopea ja onnellinen, ettei semmoisesta oltu kuultu puhuttavankaan moniin aikoihin, ja sen jälkeenkin huomasivat merimiehet, jotka aina ovat taikauskoista väkeä, että joka kerta kuin Neptunus Gast oli laivassa, oli sillä alinomainen myötätuuli ja erinomainen onni. Laivat, jotka tähän asti olivat olleet merellä hitaita kuin rupikonnat ja jääneet kauas jäljelle kaikista muista, ennättivät tällä tavoin perille pikemmin, kun mitkään muut. Oli niinkuin kaikki luonnonvoimat olisivat liittoutuneet jouduttamaan kulkua ilman pienintäkään viivykkiä ja vastusta. Laiva, laivan päällikkö, miehistö, köysistö, purjeet ja merikartat, kaikki nämä saivat olla kuinka huonot tahansa: kun vain Gast oli mukana, kävi kaikki hyvin. Jos tuli tyyni; sama se, purjeet näyttivät pullistuvan tuntemattomista tuulista, laiva kulki. Jos tuli myrsky: sitä parempi, silloin tultiin pikemmin perille. Jos tuli sumu, pimeä ja sudenilma, ei haittaa mitään, kaikki saivat mennä huoleti kojuihinsa sillä laiva kulki itsestään, aina oikein ja ilman vahinkoja! Sama onni suosi lastia ja kauppa-asioita: kaikki myytiin korkeimpaan mahdolliseen hintaan, laivan isännät ansaitsivat suunnattomia summia. Nyt alettiin, sen sijaan, että ennen oli käyty kerta kesässä Tukholmassa, tehdä kaksi, viimein kolmekin matkaa. Kaikki kävi yhtä onnellisesti; voitto oli kolminkertainen, nelinkertainen.
15. MERIMIES LÅNGVIKIN KERTOMUS.
Kapteeni Neptunus Gast muuttui itse samalla kuin hänen onnensa. Hän herkesi ryyppäämästä, hänestä tuli siisti, raitis, säädyllinen, ahkera, sanalla sanoen: ihme kaikille niille, jotka olivat tunteneet hänet hänen huonompinakin päivinään. Ihmiset ällistelivät häntä kuin kummitusta. Katupoika, joka aikoi hutkia häntä tupakkipurupalkoilla, sai sen sijaan maistaa hänen pamppuaan, tuota mainiota kissaa, sillä kissa pysyi kapteenin uskollisena seuralaisena — ja siitä pilanteosta tuli pikainen loppu. Kapteeni Gastista tuli arvossa pidetty mies, hän kiipesi taas kunnian portaita ylös, maksoi vanhat kapakkavelkansa ja varoi tekemäsi uusia.
Eräänä kauniina päivänä kutsuttiin hänet raatimies Larsson nuoremman, valtiopäivämiehen pojan luo, jonka laivoilla silloin oli jonkin ajan kuluessa ollut huono onni. — Kuulkaapas, — sanoi raatimies, joka oli viisas kauppias hänkin, vaikkei niin puhdas- ja lujaluontoinen kuin hänen isänsä — sanotaan, että kapteenista viime aikoina on tullut kunnon mies.
Gast siristi silmiään ja arveli sen kyllä olevan mahdollista.
— Sanotaan myös, että kapteenilla on onni merellä, — jatkoi raatimies.