— Minkätähden pysyt naimatonna, Benjamin, — sanoi hän, — siksi, kunnes tarmo suonistasi kuivettuu? Ei ole miehen hyvä yksin olla, ja huonosti tulee ilman emäntää hoidetuksi maatila niin siunattu kuin on Perttilän talo.
Penna kääntelihe ja vääntelihe, kourasi korvallistaan ja vastasi, ettei hän ollut tullut sitä ajatelleeksi niin kauan kuin hänellä ei mitään ollut, ja nyt se taitaa olla myöhäistä.
— Mutta ilman poikaa, ilman lapsia, kenen hyväksi sinä puuhaat ja ponnistat? — jatkoi vanhus ystävällisesti. — Kuka perii sinun tilasi, kun kerta silmäsi ummistat? Niin no, kyllähän ymmärrät, että perillisiä ei tule puuttumaan; niitä seisoo täällä huone täynnä. Ne ovat sinun vertasi, Benjamin, mutta se veri on kuitenkin vetelämpää kuin oma veresi on, se on kylmempää kuin omain lasten veri, poikaseni. Sinun täytyy siepata vaimo, kuta pikemmin sen parempi; onko siellä sinun kylässäsi yhtään kelpo tyttöä, ei kovin nuorta eikä kovin vanhaa, joka osaisi hoitaa Perttilän taloa?
Penna vastasi, että sitä hän ei ollut joutanut tiedustelemaan; hänellä oli ollut yllin kyllin tekemistä hyviä hevosia ja oivallisia lehmiä hankkiessaan.
— Niinpä tahdon siis antaa sinulle hyvän vaimon, — sanoi setä, — vaimon, joka olisi Jumalan lahja paljon paremmalle miehille kuin sinä olet, Benjamin, ja joka voi tehdä Perttilästä oikean Herran paratiisin. Minä annan sinulla uuden sovinnon ja ystävyyden merkin kaikiksi ajoiksi, annanpa parhaimman, minkä mies saattaa toiselle antaa, sillä kaikki, mitä vanhalla sedälläsi on, ei ole mitään tämän hänen kalleimman aarteensa rinnalla. Kas tässä, Benjamin Perttilä, rakkaan veljeni Tuomaan poika, minä annan sinulle tyttäreni Esterin vaimoksi.
Syntyi hiljaisuus suuressa salissa. Ainoastaan Ester Larssonin huulilta pääsi hiljainen hämmästyksen huudahdus.
— Isä! — Mitä ajattelette! — kuiskasi hän tuskin kuuluvasti, ja närkästyksestä punastuen.
20. KOLME KOSIJAA.
Yhtä hämmästyksissään kuin hänelle luvattu morsiamensa, tapaili kunnon Penna pitkiä niskakarvojaan, kiskoakseen sieltä vastauksen sedän odottamattomaan ja imartelevaan tarjoukseen, kun samassa saapui sanantuoja, ilmoittaen kahdelle nuorimmalle Larssonille, jotka kuuluivat porvariston ratsuväkeen, että heidän heti kohta tuli kiiruhtaa harjoituksiin Korsholman luo. Syntyi liikettä kokoontuneessa joukossa, mutta kukaan ei tohtinut poistua, ennenkuin porvariskuningas näki hyväksi lopettaa kokouksen. Tämä sattuma pelasti Esterin ikävästä pulasta, niin ettei hänen tarvinnut istuvan oikeuden edessä nousta kapinaan yksinvaltaista isäänsä vastaan eikä kaikkien kuullen antaa orpanalleen rukkasia.
Porvaristolla oli siihen aikaan sekä ratsu- että jalkaväkeä ja se oli niistä hyvin ylpeä. Nämä molemmat joukko-osastot kilpailivat jalosti keskenään sotaisissa harjoituksissa. Ratsastajat koettivat uupumatta totuttaa siivoja työkonejaan etäiseen ryhtiin, saada niitä pysymään rintamassa ja opettaa niitä astumaan torvensoittajan ja rumpalin tahdin mukaan, mutta erittäinkin he tekivät kaiken voitavansa, etteivät hevoset jossakin äkkipyöräyksessä karkaisi takaisin Larssonin, Bladhin tahi Blomin pihoihin, tai ryöstäytyisi portista sisälle johonkin viettelevään läheiseen kapakkaan, jossa konit olivat jokapäiväisiä vieraita. Jalkaväki puolestaan puhkui ja hikoili kesähelteessä kiväärin painon alla, ja sillä oli synnynnäiset vaikeudet voitettavana, kun tuli erottaa oikea puoli vasemmasta tai nostaa kankeita sääriä niin korkealle kuin vaadittiin alamaisen innon ja kuuliaisuuden osoittamiseksi. Kaikki olivat kumminkin mieheviä mielestään noissa ihan uusissa vaatteissaan, joitten valmistamisessa täksi suureksi päiväksi räätälit olivat nähneet uskomattomia vaivoja ja joita kaupungin tytöt ihailivat kuin korkeinta sotaista komeutta. Voihan olla, että päivän iloa hiukan häiritsi ratsu- ja jalkaväen välinen keskinäinen kateus, mikä ilmeni siten, että kumpikin puoli tuon tuostakin nakkeli kompasanoja ohi mennen toisilleen, mutta mitäpä tuosta. Vaasan poikia ei oltu vielä silloin sankarirunoissa ylistetty; mutta mahdollista on, että senkin ajan pojat äksyistä hevosistaan ja kankeista koivistaan huolimatta olisivat tarpeen tullessa kyenneet kunnostautumaan.