— Uskon sanoihisi niinkuin kunnon miehen, — sanoi vanhus. — Ole hyvä mies vaimoasi kohtaan, Benjamin; hän on kelpo nainen kaikissa askareissaan, ja sydän hänellä on kuin kullasta. Ettei olisi mitään salattua välillänne, tulee minun sanoa sinulle, että hän nuoruudessaan oli joutua erään ylhäisen herran pauloihin.
— Isä hyvä! — puuttui Ester puheeseen.
— Minä sanon, — jatkoi vanhus, — että hän on ollut lankeamaisillaan ja minulle suuren surun tekemäisillään, mutta Jumalan kiitos, hän on päässyt siitä kunnialla, ja minä annan hänet sinulle puhtaana ja tahratonna. Et koskaan saa sanoa hänelle siitä pahaa sanaa! Hän ei ole sittemmin enää nähnyt viettelijäänsä ja hän kiroaa häntä sydämessään.
Ester peitti kasvonsa käsiinsä.
— Nyt tiedät, mitä sinun tulee tietää, — sanoi Larsson, — ja nyt on kaikki selvillä meidän välillämme. Mene nyt poikani; Jumala siunatkoon teitä. Mitä siihen tulee, että olette orpanukset, niin hankin teille kuninkaan oman luvan avioliittoonne. Tulevana sunnuntaina teidät kuulutetaan Vaasan kirkossa, ja kaksi viikkoa sen jälkeen ovat häänne, jos elän niin kauan.
Penna, joka tämän selityksen alussa oli seisonut silmät selällään, näytti olevan tyytyväinen ja tahtoi nyt esiintyä rakastettavana sulhasena. Hän tiesi kyllä, — sanoi hän, — että ukkovaari asettaisi kaikki oikein päin. Myös tiesi hän, ettei Ester ollut mikään kaupunkilaisvauva, vaikka oli saanutkin vähän enemmän oppia kuin hänen tuleva miehensä, ja hän tulisi kyllä viihtymään Perttilän uudessa tuvassa. Hänen mielensä tulisi kyllä käymään hyväksi hänen katsellessaan niitä kahtatoista kaunista lehmää, jotka olivat niin lihavia, että karva kiilsi, ja nyt niitä tulisi olemaan kahdeksantoista, ja maitohuone siellä oli myös ja uudet koreat hyllyt ja hulikat, ja sitten hän saisi ajaa Pokella, jonka vertaista ei ole koko Suomessa, sillä Poke on unkarilaista rotua, sen kantaisän nimi oli ollut Bogatir; ja hän saisi ratsastaa milloin haluttaisi, se olisi mieleen Pennasta, joka oli ollut husaarina. Tuota ylhäistä herraa Esterin ei tarvitsisi pelätä; herra kyllä kavahtaisi vanhaa husaarin sapelia, joka ei vielä ollut tuppeensa ruostunut. Sitten Penna kertoilisi hänelle kaikki merkilliset, Unkarin aroilla kokemansa nuoruudenkikkailut ja kertoisi suuresta Eugen-prinssistä ja… Niinpä niin, heidän onnestaan ei tulisi muuta puuttumaan kuin että Penna vielä kerran saisi nähdä entisen rakkaan herransa kreivi Bertelsköldin, ja kutsua hänet häihinsä. — Mitä appi siihen sanoo?
Larssonin harmaat kulmat rypistyivät tuimiksi. — Tyhmää lorua! — vastasi hän.
Penna loukkautui mielessään. Niin tyhmää se ei suinkaan ollut, arveli hän, koska kreivi oli pelastanut hänet turkkilaisten vankeudesta, ja koska hän oli ollut hyvä herra, jota Penna oli uskollisesti palvellut kahdeksan vuotta.
— Jumalan kiitos, että se herra on toisella puolen meren, muuten saattaisit tehdä suuremman tyhmyyden kuin itse voit käsittääkään, — sanoi Larsson.
— Niin, — sanoi Penna pelkäämättä, — jos kreivi sanoo minulle: Istvan — sillä se oli nimeni siihen aikaan — Istvan, tuossa on meri, hyppää siihen, poikaseni! — niin saa appi olla varma siitä, että paikalla hyppään. Ja jos hän sanoo minulle: Istvan, sinä voit antaa minulle Perttilän talon ja taas ruveta minun ratsurengikseni ja ruokota minun Bogatiriani, sillä sitä ei osaa kukaan muu tehdä niinkuin sinä, ja se ymmärtää, kun sinä vihellät ja tulee tulista laukkaa luoksesi, vaikka olisi sinusta penikulman päässä, niinkuin kerran tapahtui Vähäkyrön metsässä — niin, appi, silloin vastaan minä: ottakaa kaikki ja minut päällisiksi! Semmoista herraa ja semmoista hevosta en saa enää ikinäni!