— En, sanoi kapteeni ja aikoi poistua.
— Kuulkaa kumminkin vielä yksi asia, jonka voitte panna mieleenne. Tiedättekö, mikä se on, jota ei saa tehdä, jos tahtoo säilyttää onnensa? On eräs vanha taikauskoinen tarina, joka kertoo, että sormus tuo onnea muassaan jokaiselle, joka sitä kantaa, mutta ainoastaan niin kauan, kun hän ei vanno väärää valaa.
Kapteeni Gast valahti valkeaksi kuin palttina
— Ja nyt te olette vannonut väärän valan! huusi Larsson yht'äkkiä jylisevällä äänellä.
Kauhistunut mies lankesi polvilleen ja alkoi nyyhkyttää.
— Ei siinä kyllin, että olette väärän valan vannonut, te olette myös kuristanut ranskalaisen, joka makasi haavoitettuna Skeppsbron laiturilla.
— Armoa! armoa! — änkytti kapteeni mitä suurimman kauhun valtaamana.
— Antakaa tänne se pahus, että saan nakata sen sinne, missä ei päivä paista eikä kuu kumota. Se on ainoa keino, mikä nyt enää voi teitä auttaa, — huusi Larsson ankarasti.
Kapteeni kaivoi vapisevin käsin esille tuon pienen kuparisormuksen, jota hän kantoi nauhassa kaulassaan.
— Hyvä, — sanoi Larsson. — Nyt saatte mennä.