— Jos Munsala on rengonkieltä, niin se on ruotsalaisten syy. jotka ovat sen siksi vääntäneet Munisalosta, joka on sama kuin munasaari.
— Muniako! Kovaksi keitettyjä munia! Eerikki hyvä, ole nyt niin herttainen, että nimität itsesi Oveniuseksi taikka Ovanderiksi.
— Kun suutut minuun, otan nimekseni Ovenius, jos en muun vuoksi, niin kiusatakseni sinua.
— Joko taas olet pahankurinen? Nyt taas repäisit kätesi; katsohan, orjanruusun oka on uponnut keskisormesi juureen. Maltahan — kas noin! — Ja Riikka näpisti tuon syvälle pistäneen oan pois niin taitavasti kuin mikäkin haavalääkäri.
— Sano minulle, — sanoi tyttö veitikkamaisesti, — mistä tämän puutarhan kukasta pidät enimmin?
Eerikki Pietarinpoikaa oli helppo lepyttää. Hänen teki mieli vastata kysymykseen: — Sinusta itsestäsi! — mutta hän malttoi mielensä ja vastasi: — kaikkein enimmin pidän niistä, joiden vuoksi olen verta vuodattanut.
— Tahdonpa siis etsiä sinulle nimen. Annahan olla: Rosenius … Malaspina … Spinarosa … Centifolius … Lindros … kuinka tulin nyt sitä ajatelleeksi?
— Kiitoksia. Lindros ehkä sopii. Se on kaunis nimi, ja silloin saan vielä sinutkin kaupantekijäisiksi.
— Miksi ei yhtä hyvin Rospigg tahi Fingerros! Ei, latinaa sen olla pitää… Roseus … Spinosius … no, mutta autahan nyt minua!… Taerneus … Rosenlind … nyt se taas meni hongikkoon… Rosarius… Entä jos turvautuisimme kreikankieleen… Rhodius … Rhododaktylus…
— Herkeä jo, suuri oppisi panee pääsi pyörälle! Jos välttämättömästi tahdot kastaa minut uudestaan, niin tahdon minä semmoisen nimen, jossa sinäkin olet mukana. Sano minua Rosenlindiksi.