Vaikka asuikin Isokyrössä, puhui Joonas Perttilä, joka oli Munasalossa syntynyt, yhtä sujuvasti ruotsia kuin suomeakin, ja tämä kielitaito oli ollut hänelle hyvänä apuna valtiopäivillä, joilla ne talonpojat, jotka taisivat ainoastaan suomea, olivat pahemmassa kuin pulassa ollessaan tavallisesti yksi kahdeksaa tahi kymmentä vastaan yhdistetyssä Ruotsin ja Suomen talonpoikaissäädyssä. Joonas raapaisi siis jalallaan lattiaa ja vastasi:
— Jumala varjelkoon teidän majesteettianne! Huonosti on laita.
— Mitä sinulla on valittamista? Joutuuko talosi ryöstettäväksi kruununrästeistä, vai onko sinua rasitettu pitkillä maantieosuuksilla? — kysyi kuningas.
— Kiitän kysymästä, — vastasi Joonas, joka nyt pääsi puheen alkuun. — Minä tulen välttävästi toimeen, vaikka manttaali rasittaakin, mutta pahempi on valtakunnan laita. Sen asiat menevät päin mäntyyn, sanon armolliselle majesteetille.
Kuningas hymyili ja viittasi kamarijunkkarille, joka kello kädessä jo oli katkaisemaisillaan tämän uhkaavan alun. — Missä suhteessa ovat nyt asiat niin huonosti? — kysyi hän.
— Niin, — sanoi Joonas, — seikka on semmoinen, että ne lypsävät toisten lehmiä oikealta ja vasemmalta täällä valtiopäivillä. Armollinen majesteetti tietäköön, että ne elävät pahemmin kuin katsastuskirjurit. Täällä hiiviskelee ihmisiä, jotka supisevat talonpojille ja supisevat porvareille ja supisevat papeille ja joilla on taskut täynnä seteleitä ja hopeatalareita, liirum laarum vain, kaikille, jotka tahtovat. Ja talonpojat kumartavat ja porvarit kumartavat ja papit kumartavat ja sanovat: kiitoksia paljon, ketä minun tulee äänestää? Äänestä Hanssonia! Äänestä Sebaldtia! Äänestä Forsseniusta! vastataan, ja hullu tekee niinkuin hupsu käskee. Kas, sillä tavoin täällä menetellään. Mutta se ei käy päinsä, armollinen majesteetti, ja vaikka tappaisivat minut tähän paikkaan, niin sanon kumminkin: se on sulaa koiruutta. Sillä siinä vyyhdessä on vielä muuan solmu, josta ne eivät hevillä juttele, ja senpätähden ei armollinen majesteetti ilmoisna ikänä voi saada vihiä kaikista koiruuksista.
— Mikähän se solmu olisi? Puhu vapaasti, rehellinen talonpoika! — sanoi kuningas huvitettuna talonpojan ujostelemattomasta puheesta ja oivaltaen hänen rehellisen tarkoituksensa.
— Pyydän armoa, jos haastelen pääni poikki, sillä voi sattua, että puhun pään poikki muiltakin, — vastasi Joonas varovaisesti, — mutta näettehän, asia on sellainen, että kyllä se on ollut säkissä ennen kuin se tuli pussiin. Armollinen majesteetti ei voi uskoa, miten asia on!
— No, kuinka se sitten on?
— Niin, että ranskalainen on ostanut osan valtakuntaa, englantilainen kaksi, ja ryssä kaksi ja puoli. On ihmisiä, jotka ovat myyneet valtakunnan kaikille kolmelle. Sillä näettehän, ne ovat heidän rahojansa!