— Fredrik Aminoff on äsken tavannut henkilöitä, jotka ovat tulleet myssyjen kerhoista. Kansan yllyttäjät käyttävät mitä hävyttömintä kieltä sanoen julkisesti, että aateli on hävitettävä. Talonpojat murisevat, porvarit puivat nyrkkiä ja papit soittavat kuin hullut hätäkelloa. Johonkin meidän on kai ryhtyminen. Mutta mihin?
— Odottakaamme.
— Odottakaamme? Se on mahdotonta. Roistoväki raivoaa. Neuvoskunta joutuu varmaankin tappiolle huomispäivän äänestyksissä ja ylihuomenna saamme nähdä rovasteja, pormestareita ja lautamiehiä heidän entisillä istuimillaan. Uskooko parooni tosiaankin, että me voimme kädet ristissä katsella kaikkea tuota hullutusta? Mitä herran nimessä meidän tulee tehdä?
— Odottaa!
Tavallista meluavampi nauru vähän tuonnempana olevan seuran piiristä keskeytti heidän puheensa. Kreivi Bertelsköld kertoi juuri neljän porvarinrouvan vastoinkäymisestä Suurkirkossa.
23. RYNNÄKÖLLÄ SYDÄNTÄ VALLOITTAMASSA.
Kasku neljästä rouvasta otettiin vastaan suurella suosiolla. Kaikista oli erinomaisen hauskaa, että porvarisylpeys vihdoinkin oli mennyt niin pitkälle, että se oli herättänyt yleistä kirkkohäiriötä, ja kaikki koettivat kilvan ivata rouvaparkoja.
— La Fontainen sadun sammakko ei olisi paremmin suorittanut tehtäväänsä, — arveli joku.
— Naisilla on aina etuoikeus lausua herrojen ajatuksia, — virkkoi toinen.
— Ja kärsiä siitä, — lisäsi kolmas.