— Leikkiäkö teidän kanssanne laskisin! Mitä minusta luulette? Istukaa, minä pyydän. Olen valmistava teille pienen, mieluisan ilon, jota varten otin vapauden tuoda teidät tänne. Muistelen kertoneeni teille että toissapäivänä olin vähällä lentää satulasta, kun muuan nuori mies äkkiä riensi esiin ja oman henkensä uhalla pidätti pillastuneen hevoseni. Voitteko ehkä arvata, kuka pelastajani oli?
— En koskaan arvaa arvoituksia, madame.
— Se voi kuitenkin huvittaa teitä, niinkuin se huvittaa minua, sillä nuori mies suvaitsi pitää minulle seuraa eilen, kun olin yksin, ja hän oli minulle ystävällinen ja suora. No, monsieur le comte, ettekö vieläkään arvaa? Ette edes ole mustasukkainen? Älkää olko noin nurpalla nenin, sillä se ei teitä ollenkaan kaunista. Saatte tutustua tuohon nuoreen mieheen. Minä vakuutan, että hän on rakastettava nuorukainen. Päättäkää itse!
Näin sanoen markiisitar avasi pienoisen sivuoven ja virkkoi: — Olkaa hyvä ja tulkaa ulos, monsieur; täällä on eräs, joka haluaa tutustua teihin!
Mustiinpuettu nuorukainen astui hämärään huoneeseen.
— Paul! — huudahti kreivi Bernhard kalveten.
Se oli Paul.
24. VIHA JA RAKKAUS.
Samassa silmänräpäyksessä, kun kreivi Bernhard tunsi veljensä, selvisi hänelle, että markiisitar tiesi heidän perhesalaisuutensa. Hän luuli ymmärtävänsä, miksi markiisitar oli hylännyt hänen tarjouksensa. Ehkä hän oli jo lahjoittanut Paulille sydämensä palkinnoksi siitä ritaripalveluksesta, jota nuorella miehellä oli ollut onni hänelle osoittaa, Olkoon niin, markiisitar on hänkin saava osansa siitä vihasta, jota kreivi Bernhard tunsi sydämessään ja joka äkkiä kasvoi niinkuin ohdakkeet kasvavat ruusujen yli, nousten paljon korkeammalle kuin se haihtuva tunne, jota hän äsken oli nimittänyt rakkaudeksi.
Hän kumarsi kylmästi ja ylpeästi ja poistui sanaakaan sanomatta.