— Minä puolestani en vähääkään häikäile tappamasta teitä, herra parooni!
— Tuollahan Hägerflycht vihdoinkin tulee! — huusi kapteeni Wagenfelt, osoittaen vaunuja, jotka uupuneiden hevosten vetäminä verkalleen lähenivät huonoa tietä myöten.
— Ei se ole hän, — virkkoi Bertelsköld, — se on joku vieras.
Vieras tuli lähemmäksi, ja vaunuista hyppäsi kiireisesti mustiinpuettu nuorukainen. Se oli Paul Bertelsköld.
— Ah, tämähän sopii mainiosti! Tuossa on herra kreivi, veljenne, joka tarjoutuu avustajaksenne.
— Kenenkä luvalla olette täällä? — huudahti kreivi Bernhard vihasta kalveten. — Menkää heti tiehenne! — Paul ei ollut kuulevinaan näitä sanoja tai hän ei huolinut niihin vastata. Hän kääntyi kohteliaasti tervehtien parooni Sprengtportenin puoleen ja sanoi:
— Sallikaa, herra parooni, minun ensiksi taistella kanssanne.
— Oletteko hullu, herra? Mistä perhanasta me taistelisimme?
— Ei mistään. Mutta minä uudistan kuitenkin pyyntöni.
— Kuulkaa, hyvä ystäväni, kello on tuossa paikassa yksitoista, eikä meillä ole aikaa kuluttaa päiväämme lastenloruihin. Olkaa hyvä ja mitatkaa paikka kapteeni Wagenfeltin kanssa ja asettukaa sitten paikallenne veljenne avustajaksi.