— Se on "Zenaïden" kuoro, joka osoittaa kunnioitustaan majesteetin opera comiquen ensimmäiselle näyttelijättärelle, — lisäsi eräs kamarijunkkari, joka turhaan oli odottanut tulla kutsutuksi markiisittaren viimeisiin iltahuveihin.
— Kätten taputtajilla on hyvät kourat, näyttelijätär on saava tarpeensa! — huudahti muuan madonsyömä presidentti, joka kuului nuoren ranskattaren moniin hylättyihin ihailijoihin.
— Kuulkaa, yleisö tulee tännepäin! He tuovat hänet mukanaan riemukulussa, — huomautti toinen samanlainen.
— Parooni Vergennes on ihastuva madamen voitosta yhtä paljon kuin hän itse! — lisäsi Bertelsköld.
Tuskin oli hän sen sanonut, kun kivi lensi sisään läpi ruudun ihan läheltä häntä ja musersi vastaisella seinällä olevan viehättävän, alabasterisen Venus kuvan.
— Mitä tämä merkitsee? — kysyivät vieraat kalveten.
— Harhaan ammuttu kuula, joka oli aiottu toisaalle, — vastasi Bertelsköld. Mutta samassa lensi toinen kivi toisesta ikkunasta, ja kohta niitä alkoi tulla tuiskuamalla tämmöisiä tervehdyksiä, mikä pannen tekotukkia epäjärjestykseen, mikä musertaen milloin seinäpeilejä, milloin kynttiläkruunuja.
— Morsian ulos! Morsian ulos! — huudettiin ulkona.
Vieraat pakenivat pelästyksissään läheisiin huoneisiin.
Isäntä itsekin näytti ensin vähän pelästyvän. Mutta mistä Bernhard Bertelsköldiä lieneekään voitu syyttää — pelkuri hän ei ollut. Hän lähetti salaa sanan kaupungin ylipäällikölle pyytäen, että tämä puhdistaisi kadut, mutta siihen mennessä hän tarvitsi aikaa. Hän avasi parvekkeen oven ja astui ulos.