Katua valaisivat vain muutamat kurjat öljylyhdyt, joista sitäpaitsi useita oli rikki, mutta kreivi tunnettiin hänen oman salonkinsa valossa. Hurja ulvonta kuin tuhannen irtipäästetyn villipedon suusta, kohosi hänen tullessaan näkyviin, tumman, aaltoilevan väkijoukon keskestä kadulta.
— Kuolema veljenmurhaajalle! Pois kreivikonna! Morsian esiin! — huusi vimmastunut joukko, ja taaskin suhisi kivisade, tiheä kuin ukkospilven sadekuuro, tuon rohkean miehen pään ympärillä, joka uskalsi uhmata vapaata kansaa.
Bertelsköld seisoi kylmänä, kädet ristissä ja odotti kärsivällisesti, kunnes kauhea melu oli vähän tauonnut. Sitten hän koroitti korkean äänensä ja huusi:
— Minä kiitän jokaista rehellistä ruotsalaista, joka on täällä läsnä, siitä, ettei hän säästä ylhäisiä eikä alhaisia, kun on kysymyksessä kostaa isänmaan puolesta.
— Missä on veljesi, konna! — huusivat muutamat
— Hiljaa! Kuunnelkaamme, mitä hän meille valehtelee! — huusivat toiset.
— Minä kiitän jokaista rehellistä ruotsalaista, — jatkoi Bertelsköld, — siitä, että hän on käynyt kostamaan häväistyn hyveen ja loukatun isänmaan puolesta ulkomaalaiselle petturille, joka on tullut tänne riistämään hikemme ja työmme hedelmät, varastaakseen leivän köyhän työntekijän suusta. Se on rehellisesti ja kunniallisesti tehty, pojat! Itse olen jo lopettanut kaiken seurustelun tuon hävyttömän naisen kanssa, jota tänä iltana haette, enkä ole lepäävä ennenkuin hän on raipoilla ja vitsoilla ajettu vanhasta Ruotsistamme, joka on liian hyvä ja vapaa vierasten varkaiden raadeltavaksi!
— Hyvä! Hyvä! Ei, kuulkaahan, hän puhuu kuin mies! — rähisi helposti petettävä joukko, samalla kun äänet loitompana vielä jupisivat: — Se on hänen luonaan piilossa! Missä on hänen veljensä?
— Lähettäkää joitakuita joukostanne tänne tutkimaan taloani, ja jos kavaltaja on luonani, niin älkää jättäkö kiveä kiven päälle! — jatkoi puhuja. — Kuka kysyy veljeäni? Emmekö minä ja veljeni ole vaatineet kaksintaisteluun ylhäistä herraa, jota en tahdo mainita, vaan joka asuu tuolla Pallohuoneen luona, koska hän häpäisi kansan oikeuksia ja sanoi, että kaikki aatelittomat säädyt olisi ruoskittava pois valtiopäiviltä? Enkö ole puolustanut kuningasta hänen vihollisiaan vastaan, jotka tahtovat hallita Svean valtakuntaa ranskalaisten ja venäläisten määräysten mukaan? Eläköön kuningas! Eläköön kansa! Eläköön vapaus! Vanha Ruotsi eläköön! Hurraa!
— Hurraa! Hurraa! — melusi mielensä muuttanut väkijoukko, joka oli täysin vakuutettu siitä, että mies, joka noin kauniisti puhui sorretusta hyveestä ja loukatusta isänmaasta, mies, joka niin miehuullisesti oli taistellut kansan ja vapauden puolesta, ei mitenkään voinut olla se murhaaja tai kavaltaja, joksi häntä äsken oli luultu. Ja tähän yleiseen kaikuvaan hurraahuutoon sekaantui kohta joukko käheitä, juopuneita ääniä, jotka kaikin voimin huusivat: eläköön Bertelsköld!