Vaunut lähtivät taaskin liikkeelle, mutta niin hitaasti, että Joonas helposti voi seurata niitä vähän matkan päässä. — Olisikohan eno tullut höperöksi vanhoilla päivillään? — ajatteli hän. — Tahdon katsoa, minne he menevät.
Tie oli kylläkin pitkä, sillä vaunut eivät pysähtyneet ennenkuin kaukana kaupungin eteläpäässä, mutta Joonas oli itsepäinen ja merkitsi muistiinsa talon. Se oli jonkinlainen parturitupa, jonka omistaja harjoitti kaikenlaisia ammattiinsa kuuluvia toimia, niinkuin suoneniskentää, kuppausta, hampaiden kiskomista, hevosten pattien parantamista ja essentia dulciksen, tuon sekä ruumiille että sielulle yleisenä parannusaineena käytetyn lääkkeen kauppaa.
Joonaalla oli hyvää aikaa ja hän lähti astuskelemaan Tegelvikiin päin. Tunnin kuluttua hän palasi mennen parturitupaan ostamaan essentia dulcista.
— Olette saanut kaukaisia vieraita? — kysyi hän, suoritettuaan hyvän maksun ostoksistaan.
Parturinsälli, joka seisoi tiskin takana, nyökäytti salaperäisesti päätään.
— Eikö toinen heistä ole tohtori?
Sälli nyökäytti taas päätään.
— Tahtoisin mielelläni kysyä häneltä neuvoa selänkolotukseen, — jatkoi Joonas, ostaen vielä varmuuden vuoksi pullollisen "Hjärnen testamenttia"
— Astukaa sisään, — sanoi sälli.
Joonas astui matalaan, rappiolle joutuneeseen huoneeseen ja kuuli vanhan Larssonin äänen kamarista.