— Puhuitte kerran sielustani, — jatkoi Larsson, vapisten pelosta, että voisi menettää liittolaisensa. — Se on syntinen kauppa, tohtori; mutta ehkä … ehkä voisimme sopia.
Tohtori nauroi. — Sen kyllä uskon, — sanoi hän. — Olisitte valmis myymään sielunne väärästä tukaatista. Mutta vaikka minä olisin itse paholainen, niin mitä hyötyä olisi minulle ostaa niin huonoa tavaraa, joka kuitenkin on minun? En ole paholainen, olen ihminen niinkuin tekin tai oikeammin enemmän kuin te, joka olette ainoastaan ihmisolennon kuivettunut kuori. Tahdon olla teitä kohtaan vilpitön, sillä tämä on ratkaiseva. Ymmärrättekö minua?
— Tahdon koettaa
— Olen suoraan sanoen mies, joka on asettanut elämänsä tehtäväksi tunkeutua luonnon salaisuuksiin, ei kuitenkaan niinkuin nykyajan oppineet, jotka kaivelevat käsiinsä pieniä ilmiöitä eivätkä näe niitä salaisia voimia, jotka hallitsevat maailmankaikkeutta. Niinkuin tiedätte, olen onnistunut yhdessä ja toisessa, mutta minulta puuttuu vielä yksi välikappale hallitakseni tähtien vaikutusta. Olen lukenut ympyröistäni, että kerran joka viidessadas vuosi tapahtuu kolmen mahtavimman kiertotähden, Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen yhtymys, ja talismani, joka on taottu semmoisen tähtien aseman aikana, voi niiden yhdistetyn voiman avulla hallita kaikkia muita kiertotähtiä. Mutta semmoinen tähtien asema kestää ainoastaan 8 minuuttia, 14 sekuntia ja 49 tersiä eikä yhtään tersiä enemmän eikä vähemmän saa kulua takomiseen. Vaikeus olla ratkaisevalla hetkellä niin varustettuna ja niin nopeasti sitä käyttää, on saanut aikaan, että ainoastaan yksi semmoinen talismani on tullut taotuksi, ja sen on täytynyt tapahtua silloin, kun tähdet viimeksi olivat siinä asemassa, s.o. 14. tammikuuta 1318 kello 3 ja 28 minuuttia jälkeen puolenpäivän. Ympyräni ovat minulle sanoneet, että tuo mahtava tulos kiertotähtien vaikutuksesta on vielä olemassa, ja tähtikompassi on minulle sanonut, että sen pitää olla jossakin pohjolassa. Tämä on syynä siihen, että minä Sisiliasta, jossa tein havainnon, lähdin Suomeen…
Tässä tohtori vähän pysähtyi ja jatkoi sitten:
— Tulin Turkuun ja etsin turhaan harvinaista aarretta. Kansa piti minua noitana, oppineet pitivät minua puoskarina. Mitä minä siitä huolin? Etsin, mutta en löytänyt. Kompassi ilmaisi minulle, että nuori narri Bertelsköld oli jossakin yhteydessä aarteen kanssa; minä tutkin häntä, mutta huomasin pettyneeni. Eräänä päivänä kävi kompassini erinomaisen levottomaksi; kohta senjälkeen se pysähtyi ja viittasi suoraan alaspäin. Silloin ymmärsin, että se, mitä hain, oli jollakin henkilöllä läheisyydessäni, ja samassa te tulitte sisään. Mutta aarre ei ollut mukananne; se oli Vaasassa. Kas siinä syy, miksi olen teitä seurannut ja palvellut teitä ja hankkinut teille kuormittain kultaa. Nyt vaadin palkkani.
— Kuinka minä köyhä mies voisin omistaa niin mahtavan kapineen? — kuiskasi Larsson.
— Älkää luulko, — jatkoi tohtori, — että olen laiminlyönyt hankkimasta itselleni tarkkoja tietoja. Kreivi Bertelsköldin kuulutus kirkoissa johti minua edelleen ja nyt tiedän kaikki. Kaksikymmentä vuotta sitten te varastutitte sormuksen nuorelta ylioppilaalta Turussa. Sitä sormusta minä juuri olen hakenut kautta puolen maailman. Se sormus taottiin 14. tammikuuta 1318 kello 3 ja 28 min. i.p. Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen yhteisen vaikutuksen aikana ja sen voimaa on vielä lisätty suomalaisen loihtutaidon ja pyhimysten ihmeitä tekevän voiman avulla. Kaksisataa vuotta sitä kantoi sormessaan eräs neitsyt Maarian kuva, mutta kun kuvat hävitettiin, joutui se yksityisiin käsiin ja on sitten ollut Bertelsköldien ja muiden hallussa, osoittaen kaikkialla samaa ihmeitä tekevää voimaa, jota kuitenkaan ei kukaan ole ymmärtänyt oikein käyttää. Kaikki hullut, jotka sitä ovat pitäneet, ovat sillä etsineet ainoastaan omaa onneaan, ja te itse olette sitä käyttänyt lisätäksenne aarteita aarteiden päälle. Sen valta luontoon on kuitenkin seitsemän kertaa suurempi kuin sen valta ihmisiin. Sanalla sanoen: se sormus täytyy teidän antaa minulle.
— Sitä en voi, — vastasi Larsson odottamattoman päättäväisesti. —
Pyytäkää jotakin muuta!
— Ette voi? — kysyi tohtori terävästi. — Ette siis tiedä, että sormus välttämättömästi menetetään väärän valan takia ja ainoastaan väärän valan takia. Miksi te luulette minun vuosikausia kärsivällisesti odottaneen, että hukkaisitte taikakalunne voiman? Miksen olisi voinut sitä varastaa tai ryöstää teiltä, niinkuin te olette sen varastanut tai ryöstänyt joltakin muulta? Sen vuoksi, että te olette ollut varovainen. Mutta tänään te olette tehnyt väärän valan, ja nyt on minun hetkeni tullut. Nyt teidän täytyy antaa minulle sormus. Ymmärrättekö? Sen täytyy tapahtua.