— Ei koskaan! — huusi Larsson.

— Kuinka uskallat, kurja orja, uhmailla alkuaineiden hallitsijaa vastaan! — huusi tohtori tarttuen vanhusta rintaan.

— Auttakaa! auttakaa! — huusi Larsson tukehtumaisillaan.

Joonas Perttilä ei sen enempää vitkastellut. Hän mursi oven, hyökkäsi sisään ja kävi painiskelevain kimppuun. Ankaran taistelun jälkeen pääsi nuorempi ja voimakkaampi mies vihdoin voitolle. Raivosta kalpeana täytyi tohtorin hellittää saaliinsa ja hän kiiruhti uhaten pois.

— Tulkaa, minä vien teidät poikanne Tuomaan luo! — sanoi Perttilä, nostaen ylös melkein tainnoksissa olevan vanhuksen, joka tuskin voi puhua, mutta joka kuitenkin kuiskasi: — Arkkuni! arkkuni!

Jonas kumartui ja otti lattialta himmeästi kimmeltävän esineen.

Se oli kuninkaan sormus.

3. BRUNNSVIKIN METSÄSTÄJÄNMAJASSA.

Tukholman kaunis huvipuisto, tuo niin huolellisesti hoidettu ja ahkerasti käytetty, huviloilla ja kesäpalatseilla koristeltu Eläintarha, oli vielä Kustaa III alkuhallituksen ensiaikoina varsin viljelemätön ja karu metsästysalue, josta ainoastaan lounaisranta eli tuo niin sanottu Eläintarhan kaupunginosa laivaveistämöineen oli rakennettu pienille, meriasiain-viraston omistamille vuokratonteille. Koko muussa osassa laajaa puistoa nähtiin vain siellä täällä pieniä, punaiseksi maalattuja puurakennuksia, joissa asui metsästyspalvelijoita ja joita maaseutumaisen kauniit tammet ja lehmukset varjostivat.

Yksi näistä syrjäisistä rakennuksista, joista oli näköala Brunnsvikiin päin, oli suunnilleen siinä, missä nyt Rosendahlin linna suurine porfyyrimaljoineen kohoaa hiekoitettujen käytävien ja pyöristeltyjen kukkaislavojen takana. Täällä asui eräs puiston metsästyspalvelijoista, hovimetsästäjä Grenman, joka oli Larssonin liikkeessä Vaasassa aikoinaan palvelleen vanhan kirjanpitäjän Grenmanin poika. Hovimetsästäjä Grenman oli hyväluontoinen ja uskollinen mies, niinkuin isänsäkin ennen, eikä ollut unohtanut sitä, että porvariskuningas oli ennen muinoin puoltanut häntä pieneen virkaan metsästysvirastossa, josta hän sittemmin oli kohonnut nykyiseen, tärkeään toimeensa. Hän oli siis sydämellisesti iloinen voidessaan kerran maksaa jonkin osan kiitollisuudenvelastaan, kun hänen asuntoonsa eräänä kauniina kevätpäivänä tuotiin pahasti haavoittunut nuorukainen nimeltä Paul Bertelsköld.