7. RIKOKSENTEKIJÄ JA HÄNEN TUOMARINSA.
Saapuessaan Suruttomaan ei Paul alentunut hiipimään syrjäteitä kasvihuoneiden taitse, josta kautta hän olisi voinut päästä muiden huomaamatta portaille. Hän kulki isoa, suoraa tietä vielä lehdettömän lehmuskujanteen kautta, ja sattumalta hän kohtasi siellä kasvatusisänsä, joka pahoillaan ja suruisena palasi kaupungista. — Tule, — sanoi kasvitarhantirehtööri, — minulla on sinulle jotakin sanomista.
Paul seurasi häntä, ja he astuivat työhuoneeseen, joka oli rakennuksen kulmassa puutarhaan päin. Kaksi hopeapoppelia, tuomarin ja rikoksentekijän ainoat todistajat, varjostivat ikkunoita illan hämärässä.
— Olet ollut poissa siitä pitäen, kun eilen illalla läksit, — alkoi
Eerikki Ljung, kulmat rypyssä.
— Olen, — vastasi Paul katsoen häntä suoraan silmiin.
— Missä olet ollut?
— Milloin missäkin, enimmäkseen eräässä pelipaikassa.
— Sen tiedän. Olet pelissä hukannut ne 300 riksiä, jotka eilen annoin sinulle kamreerille vietäväksi.
— Sen olen tehnyt. Puolet biribillä, puolet punaisella ja valkoisella.
— Onneton! Tiedäthän, että ne olivat toisten rahoja. Millä aiot ne maksaa?