— Puhelkaamme jotakin hauskempaa, — virkkoi äiti vältellen. — Ainoastaan sen tahdon nyt sinulle uskoa, että lähtöni edellisenä iltana olin sopinut leski Flintan ja hänen tyttärensä pojan kanssa. Poika souti minut järven yli, ja muista seikoista kerron toiste.
— Mutta emmekö nyt, kun taas olemme toisemme tavanneet, kohta palaja
Falkbyhyn, Veran ja isäni luo?
Kreivitär Ester kääntyi pois. Oli jotakin, jota hän ei vielä voinut ilmoittaa. Hän vastasi ainoastaan:
— Älä puhu niin paljon, Paul; se väsyttää sinua. Kun paranet, niin neuvottelemme meidän kummankin tulevaisuudesta.
Paulin parantuminen edistyi tästä päivästä alkaen kahta nopeammin. Kuula oli yhä paikoillaan, mutta sisälliset vammat olivat miltei kokonaan parantuneet, ja hän sai luvan ikkunan ääressä katsella puita ja nurmikoita, jotka alkoivat kevätauringossa viheriöidä.
— Nyt jätän sinut muutamaksi päiväksi, — sanoi hänen äitinsä. —
Lupaatko tarkoin muistaa kaikki määräykseni?
— Lupaan. Mutta minne menet, äiti?
— Täyttämään toista velvollisuutta, josta sitten saat kuulla. Jumala varjelkoon sinua, sydänkäpyni. Hyvästi!
4. IANKAIKKISUUDEN PARTAALLA.
Jos olisi nyt, kun puisto vielä oli lehdetön, Brunnsvikin pienen metsästysmajan ullakon ikkunasta tarkoin katsellut tornien ja savupiippujen harmaita haamuja, jotka tuolla kaukana lännessä edustivat Tukholmaa, olisi ehkä voinut erottaa erään Kuningattarenkadun varrella sijaitsevan ison talon katon. Kreivi Bernhard Bertelsköld makasi siinä talossa sen kiven pahasti päähän haavoittamana, jonka tuntematon käsi oli heittänyt häntä kohti yöllisen metelin aikana noin kaksi viikkoa sitten. Joka päivä olivat Tukholman taitavimmat lääkärit kokoontuneet hänen eteiseensä neuvottelemaan, kaikkia keinoja oli käytetty eikä kuitenkaan mitään parannusta ollut huomattavissa. Vasenta silmää pidettiin menneenä, ja kolaus oli vaikuttanut aivoihin niin voimakkaasti, etteivät lääkärit siinä tapauksessa, että haavoitetun henki olisi pelastettavissa, luulleet voivansa ennustaa muuta kuin että potilas tulisi menettämään järkensä. Vähitellen heistä toinen toisensa perästä vetäytyi pois, ja ainoastaan kuninkaan henkilääkäri tuli vielä korkeimmasta käskystä joka päivä kyselemään sairaan tilaa ja määräämään niitä lääkkeitä, joita tohtorit antavat, kun ovat menettäneet kaiken toivon ja tahtovat vain niin kauan kuin mahdollista pitää potilasta hyvällä tuulella.