— Hän ilmaisee itsensä, hän ei ole talonpoikaisnainen. Hyvä, — ajatteli itsekseen ruskea ja jatkoi sitten ääneen:
— Tiedättekö, hyvä ystävä: ette olekaan se, jolta näytätte. Ette puhu niinkuin talonpoikaisnainen.
— Kuinka minun sitten pitäisi puhua?
— Olette aatelinen ja sivistynyt. Liikutte valhepuvussa salaisilla retkillä.
— Niinkö luulette?
— Olen varma siitä. Ei teidän käyntinne, ei äänenne, ei puhetapanne eikä mikään soinnu yhteen teidän pukunne kanssa.
— Luulkaa mitä luulette.
— Olen pahoillani, mutta kun olen salapoliisi, on minun pakko panna teidät kiinni, ellette voi antaa minulle selvää todistusta siitä, että liikutte laillisissa asioissa. Vannokaa, että olette talonpoikaisnainen, ja minä myönnän erehtyneeni.
Nainen katseli häntä hetken aikaa hämmästyneenä, mutta joudutti sitten kulkuaan eikä vastannut.
Ruskea mies katseli ympärilleen. Puistossa oli autiota ja hiljaista.
Silloin tarttui hän naista käsipuoleen ja sanoi uhaten: