Näin sanoen hän oli tietämättään irroittanut sormuksen sormestaan, ja ruskea mies huomasi sen. Heti ryntäsi hän raivoissaan naisen kimppuun, temmatakseen itselleen aarteen, ja se olisi luultavasti hänelle onnistunutkin, ellei vaimo samassa olisi heittänyt tuota vaarallista koristetta niin kauas kuin jaksoi puistoon.
Ruskea päästi hänet heti ja tarttui kiireesti keppiinsä kysyäkseen neuvoa kompassiltaan ja sen avulla hakeakseen aarrettaan nurmikosta. Mutta tämän liikkeen käsitti väärin eräs mies, joka samassa läheni polkua pitkin nopein askelin. Hän heittäytyi ruskean miehen kimppuun, väänsi hänen kädestään kepin ja löi sen kädensijan lähimpään kiveen niin, että pienen rasian pirstaleet sinkoilivat pitkin maata.
Se oli taaskin Joonas Perttilä.
— Voi, voi, tähtikompassini! Kaikki on hukassa! — vaikeroi ruskeapukuinen mies vaipuen masentuneena mättäälle.
— Olipa hyvä, että pidin silmällä konnaa Suurkirkon luona ja näin hänen seuraavan teitä, — sanoi Joonas vaimolle. — Odotapas, veitikka, ajattelin itsekseni, sinulla ei ole hyvää mielessäsi. Ja sitten seurasin teitä toisessa veneessä, mutta se laski maihin veistämön luona, ja minä olin jo vähällä haihtua teistä, kun kuulin äänen ja näin tuon ruskean roiston kohottavan keppiänsä. Tahdotteko, että mäikytän häntä vähän selkään. Tarvitsisi hän selkäsaunan enonkin vuoksi ja pienen lisälöylytyksen teidän tähtenne.
— Älä koske häneen! Hänen kanssaan kaatui maahan jotakin suurtakin, — sanoi vaimo totisesti.
— Suurta? Niin, jos tarkoitatte suurta konnantyötä, niin olette aivan oikeassa! Mitä muuta suurta se voisi olla?
— Siinä on, — sanoi vaimo, — ylevä, mutta murskautunut pirstale ihmishenkeä. Siinä on tutkimus ilman Jumalaa!
9. ENSIMMÄINEN KOETTELEMUS.
Kas niin, nyt alkaa muori olla aika hieno, — sanoi hovin hiustenleikkaaja ja naamioittaja Cederberg talonpoikaisnaiselle, joka oli saapunut häneltä apua saamaan. Cederberg oli käynyt oppia Parisissa ja ollut teatterissa kuningasvainajan aikana. Ei kukaan osannut paremmin kuin hän muuttaa ihmisten muotoa ja hänen taidokkaan kätensä muodostaessa oli kookkaasta, vielä kukoistavasta naisesta mustine hiuksineen ja kauneine, eloisine kasvoineen tullut kahdeksankymmenvuotias Sibylla, jonka hiukset olivat ohuet ja lumivalkeat, otsa kurttuinen ja posket kuopalle painuneet.