Kuningas katsahti osoitettuun suuntaan, ja neljä kummallisesti puettua pariskuntaa nähtiin lähenevän pitkin pientä, kummun alla olevaa kenttää, johon he asettuivat leskisille. Ensimmäinen pan esitti Don Quixotea ja hänen Dulcineaansa, toinen oli kardinaali ja abbedissa, kolmas kauppamatkustaja ja olutmatami, neljäs länsigöötalainen ukko ja suomalainen noita-akka. Kaikilla heillä oli päässään hullunkuriset myssyt.
— Mutta en näe mitään leskeä, — huomautti kuningas, joka hyvin hyvästi ymmärsi tarkoituksen.
— Täällä hän on, teidän majesteettinne!
Ja esiin hyppäsi keveäjalkainen nuori herra, puettuna yleiseksi mielipiteeksi, minkä voi huomata hänen sievässä, mustassa samettihatussaan olevasta tuuliviiristä. Tämä herra asettui parien eteen ja huusi: viimeinen pari ulos!
Länsigöötalainen ja hänen suomalaisnaisensa rupesivat juoksemaan kaikin voimin erilleen toisistaan siinä tarkoituksessa, että taaskin saavuttaisivat toisensa, mutta he juoksivat niin kömpelösti, että kumpikin joutuivat vangiksi ja heidät talutettiin kukkaiskahleisiin sidottuina kuninkaan eteen, jossa he polvistuivat. Vaikkei se ollut aivan leikin sääntöjen mukaista, hyväksyttiin se armollisella suosiolla.
Näiden jäljestä tulivat kauppamatkustaja ja olutmatami. He hölkyttelivät vähän kauemmas, mutta heidänkin kohtalonsa oli sama. Eikä käynyt sen paremmin kardinaalille ja abbedissallekaan, vaikka he näyttivät panevan vastalauseensa kaikella sillä arvolla, jota heidän virkansa vaati.
— Viimeinen pari ulos! — huusi yleinen mielipide, ja Don Quixote ja hänen Dulcineansa saivat jalat alleen. He juoksivat tarmonsa takaa, he tekivät jos jonkinmoisia mutkia mättäiden ja esteiden yli, mutta ei mikään auttanut; yleinen mielipide oli nopeampi, heidät saavutettiin, vangittiin ja vietiin sidottuina, niinkuin heidän edeltäjänsäkin, kuninkaan jalkojen juureen.
Markiisitar nauroi kuin huima lapsi, ja kaikki muut pitivät nenäliinoja suunsa edessä, etteivät remahtaisi sopimattomaan riemuun. Mutta se ei ollut niin vaarallista. Hänen majesteettinsa suvaitsi kaikkein armollisimmasti avata suunsa ja nauraa muiden mukana.
— Tässä, sire, — lausui yleinen mielipide, — saan teidän majesteettinne jalkain juureen tuoda moniaita kapinoitsijoita, jotka ovat tulleet kärsivällisimmältä ja armollisimmalta kuninkaaltaan anomaan anteeksi monia hairahduksiaan ja pyytävät saadakseen teidän majesteettinne eteen laskea alamaisimmat antimensa.
— Allons, — virkkoi kuningas. — Mitä kaikkein uskollisimmat kapinoitsijani voivat minulle tarjota?