Kahdenkymmenen minuutin kuluttua kuningas soitti, ja Paul kutsuttiin sisään.
— Mitä luulette markiisittaren sormuksesta?
— Uskon sen arvon riippuvan antajastaan, — vastasi Paul, joka tässä kohden oli täydellinen vapaa-ajattelija eikä aavistanut, kuinka likeisesti tämä kallis kalu koski hänen oman sukunsa kohtaloa.
— Kuulitte kuitenkin hullun kullantekijän sanovan, että sormuksella on yliluonnollisia ominaisuuksia.
— Niin. Miksi hän muutoin olisi ollut hullu?
— On kuitenkin asioita, joita emme voi selittää. Mutta … istukaa kirjoituspöydän ääreen! — virkkoi kuningas vähän mietittyään.
Paul totteli luullen, että oli kysymys jostakin tärkeästä vallankumousta koskevasta käskystä. — Kuningas saneli: "Paras paroonini! Tulin keskiviikkona siihen päätökseen, että vanha pallohuoneemme on Euroopan kurjin teatteri ja että sen siinä kohden voittavat vain sen asukkaat, nimittäin Stenborgin ruotsalainen teatteriseurue. Sääli kaunista taidetta ja kaunista kieltä. Jos minä menettäisin henkeni jonkin odottamattoman tapauksen johdosta, niin testamenttaan teille täten aatteeni uuden teatterin rakentamisesta Norrmalmin torille, jonne myös olen aikonut pystyttää kuningas Kustaa Aadolfin kuvapatsaan. Minun ajatukseni on, että ruotsalainen teatteri ei voi tunkea pois ranskalaista muussa muodossa kuin oopperan, jossa teatterin, musiikin, maalaustaiteen ja kuvanveistotaiteen kaikki apukeinot yhtyvät ja miellyttävät korvaa kovemmallakin kielellä kuin meidän. Sopivina, ylevinä aiheina esittelen meidän näyttämöllemme Birger Jaarlin ja Kustaa Vaasan. Tämän lausun siltä varalta, ettemme enää voisi tästä neuvotella. Muutoin tahdon teidän avullanne pitää huolta siitä, että Ruotsi ei enää kauan ole ilman runotarten kotia.
"Teidän hyvin ystävällinen"
Kuningas kirjoitti alle "Kustaa". — Hänellä oli aikaa ajatella kaikkea. Samalla hetkellä, kun kruunu horjui hänen päässään ja vaarat lähenivät joka kellonheilurin lyönnillä, oli hän unetonna yönä ajatellut Ruotsin runottaria.
— Kenelle on kirje osoitettava? — kysyi Paul.