Kuningas hymyili, ehkä salatakseen pulaa, johon oli joutunut, sillä eihän juuri voinut tulla kysymykseen esitellä hovissa porvarintytärtä, vaikka tämä olikin kreivittäreksi koroitettu. Mutta hän tointui kohta ja lisäsi kohteliaasti: — Te polveudutte äidin puolelta siis Vaasan suvusta. Nimi on minulle, samoin kuin jokaiselle ruotsalaiselle, niin rakas, että toivoisin voivani tehdä jotakin Vaasan kaupungin hyväksi ja siitä tahdon tilaisuuden tullessa keskustella äitinne kanssa. Mutta te tarvitsette lepoa ja rauhaa, rakas Bertelsköld. Kuinka pitkäksi aikaa haluatte virkavapautta?
— Olen kiitollinen, jos teidän majesteettinne suo minun kuukauden päivät viipyä Falkbyssä.
— Se myönnetään. Toivotteko mitään muuta? Esimerkiksi kamarijunkkarin arvoa?
— Kiitän teidän majesteettianne. En osaa panna sille arvoa.
— Äitinne on suomalainen, suon anteeksi, että teillä on oma päänne, — virkkoi kuningas ystävällisesti. — Saan siis mukautua siihen ja koetan keksiä jotakin, joka olisi enemmän mieleenne. Au revoir!
Paul meni, haava sydämessään.
Tämän jälkeen seurasivat nuo merkilliset päivät, jolloin vallankumous laillisesti vahvistettiin. Elokuun 20. p:nä vannotettiin kaikki valtakunnan kollegiot ja Tukholman porvaristo. Elokuun 21. p:nä kokoontuivat nuo vielä äsken niin yksinvaltaiset säädyt asettamaan kuningasta kansan valtaistuimelle. Historia on siitä päivästä antanut lausuntonsa, ja kertomus astuu kainosti syrjään, poimiakseen vain poljetun, unohdetun kukkasen leveältä kuninkaantieltä.
Sinä päivänä piti kuningas Kustaa kauneimman kaikista monista kauneista puheistaan ja kuin auringon säde välähti se kautta koko Euroopan. Silloin hän näet luki vapaaehtoisen hallitsijavakuutuksensa ja esitti säädyille uuden hallitusmuodon, joka hyväksyttiin kolminkertaisella jaa-huudolla ja allekirjoitettiin kohta. Ei koskaan ole hallitusmuutosta onnellisemmin suoritettu eikä nopeammin tunnustettu. Yli koko väsyneen valtakunnan lensi tämä huhu iloisena kaikuna, ja Sprengtporten suomalaisineen saapui suomalaisten totuttuun tapaan vasta seuraavana päivänä. Ainoastaan muutamat ulkomaisista ministereistä mutisivat vihaisia, uhkaavia sanoja naapurien velvollisuudesta "puolustaa Ruotsin vapautta".
Ei kukaan kiinnittänyt huomiota siihen. Kansan riemuitessa kannettiin vapauden aika hautaan, ja samana päivänä kätkettiin katoliseen kirkkomaahan lakastunut naisen sydän, murtunut vieraiden joukossa, joiden edestä hän oli tuntematonna kuollut.
Seuraavana aamuna pyysi Paul Bertelsköld päästä kuninkaan puheille. Kuningas oli jo ehtinyt unohtaa hänet ja se oli anteeksi annettavaa semmoisten päivien jälkeen.