— Ja miksi tahtoisit olla heinäsorsa?
— Silloin uisin yli järven ja sitten virtaa alas mereen ja sitten meren yli ympäri koko maailman. Etsisin äitiäni kaikkien maiden ja merien takaa.
— Haluat siis kovasti nähdä äitisi jälleen?
— Haluan, haluan, — sanoi Vera, ja hänen loistavat silmänsä täyttyivät kyynelillä.
— Kuka tietää, ehkä äiti kohta palaa pitkältä matkaltaan. Se riippuu siitä, onko hän sinuun tyytyväinen.
— Kuinka ma bonne sen tietää?
— Olenhan saanut usein kirjeitä äidiltäsi. Hän kirjoittaa minulle joka viikko, mitä minun pitää sinulle opettaa, ja joka viikko minä kirjoitan hänelle ja kerron, oletko ollut hyvä vai paha.
— En tahdo olla paha! En tahdo olla paha! — huusi tyttö polkien pienellä, vallattomalla jalallaan pehmeää ruohoa.
Kotiopettajatar hymyili. — Mitä pahaa on tuo puna-apilaraukka sinulle tehnyt, kun niin säälimättä sitä poljet ja ryöstät mehiläiseltä ravinnon? Mutta tule, saat hetkisen olla olevinasi kirkkaan järvemme heinäsorsa.
He menivät somaan, viheriäksi maalattuun uimahuoneeseen järven rannalle ja kohta oli kumpikin kainaloitaan myöten raikkaassa, viileässä vedessä. Vera polski kaikin voimin sekä käsillään että jaloillaan.