— Mitäpä se olisi, isoäiti?
— En tiedä. Mutta siellä on jotakin pahaa tekeillä, ja hän on vaarassa. Tunnen sen.
— Onhan nyt selvä päivä!
— Mene, sanon minä. Jumalan enkeli sanoo minulle, että sinun pitää mennä.
Vastahakoisesti lakkasi poika työstään, jupisten jotakin kaikenlaisista hullutuksista, joita pistää vanhojen päähän, kun he tulevat uudestaan lapsiksi. Mutta hän oli tottunut tottelemaan, ja lähti viheltäen kulkemaan kapeaa polkua, joka vei maantielle.
Hänen hetken aikaa näin kuljeskeltuaan huomaamatta mitään eriskummaista, tuli häntä vastaan yht'äkkiä jättiläinen, jolla näytti olevan kaksi suurta kyttyrää, toinen edessä, toinen niskassa. Martti ei ollut hätäpoikia, mutta moisen nähdessään hän herkesi viheltämästä ja katseli taakseen mihin paeta.
Mutta jättiläinen läheni lähenemistään ja osoittautui olevansa tavattoman suuri, rotevajäseninen mies, jolla oli edessään kujekaappi marakatteineen ja selässä hintelä, mustaverinen mies, puettuna kummalliseen ilveksen nahasta tehtyyn ja puoleksi korville vedettyyn puuhkaan.
— Hei, talonpoika! — huusi hän Martille, — onko täällä missään pirttiä? Löysin tämän koppakuoriaisen maantien vierestä.
Mutta Martti, joka oli ehtinyt tarkemmin silmäillä miestä ja hänen kuormaansa, vastasi, puolittain kummastuneena, puolittain pelästyneenä:
— No älähän, musta Jooppihan se on!