— No, respondoi sitten. Olethan vanha teologi: käyneehän se sinulta niinkuin tupakoiden vain.
— Ei, se ei käy. Ymmärränkö minä hänen heprealaista codexiaan, johon kärpäset ovat tehneet niin monta schevataa, ettei Gadolinkaan voi sitä lukea! Mutta jos kieltäydyn, niin häpäisee hän minut koko tiedekunnan edessä, ja minulla on aikomus suorittaa tutkinto ensi kevännä. Katso, Paul, siksi olen nyt ajatellut, että sinä kerran voit tehdä minulle hyvän vastapalveluksen korvaukseksi kaikista niistä kerroista, jolloin olen takonut sinulle perpetuum mobilea ja auttanut sinua valamaan luoteja ja paistamaan kissoja haaskoiksi ketuille, kun viime syksynä olimme Paraisissa metsästelemässä. Nyt voit ruveta respondentiksi minun sijastani; niin voittaa Alanuskin siinä kaupassa, ja minun tulevaisuuteni on turvattu.
— Vai niin. Ja ylihuomenna sanot? Mitä väitöskirja käsittelee?
— Ontologiaa. Se käsittelee todistuksia Jumalan olemassaolosta contra atheistas. Koko akatemia tulee sinne. Siitä tulee vallan merkillinen väittely. Opponentteina[10] ovat Janne Seleen ja Nisse Hjelt.[11] Sanotaanpa vielä, että tuomiorovasti Prysskin esiintyy ylimääräisenä.
— Mutta en ole lukenut hepreaa sitten kuin koulussa.
— Vähät siitä, tietäähän koko maailma, että sinä taidat, mitä vain tahdot. Mene minun sijastani, niin leikkaan sinun uuteen purteesi purjeen, jonka vertaista ei ole koko Turussa.
— Olkoon menneeksi, minä rupean respondentiksi sinun sijastasi. Contra atheistas? Kiitän nöyrimmästi. Olipa hyvä, Leo, että tuo johtui mieleesi. Nyt me kerran saamme pitää hauskaa. Saatpa nähdä, kuinka minä panen kirkkoisien päät pyörälle.
12. NELJÄ VALTIOSÄÄTYÄ JA VANHA TUTTAVA.
Oli siis päätetty, että Paul Bertelsköld ystävänsä Eudoksius Lejonfällin sijasta olisi respondenttina tuossa juhlallisessa väittelytilaisuudessa. He menivät yhdessä suoraa päätä dosentti Alanuksen luo, ja kun tämä oppinut mies samoin kuin moni muukin kuolevainen ihaili heliseviä nimiä ja oli kuullut nuorta Bertelsköldiä mainittavan Suomen yliopiston nousevaksi tähdeksi, suostui hän kernaasti vaihtamaan paksupäisen papinkokelaan nuoreen sukkelapäiseen kreiviin.
Nuorukaiset kulkivat edelleen kaunista aamua ihaillen ja joutuivat niin huomaamattaan rantakadulle Auran siltojen alapuolelle. Ihastuksissaan tahtoi Leo tarjota ystävälleen tuoretta ahvenanmaanjuustoa, joka oli sen ajan viattomia herkkuja ja jota ruokahaluisten ylioppilaiden oli tapana ostaa suoraan pursista.