— Sitä en voi sanoa.
— Jos et voi vastata niin yksinkertaiseen kysymykseen, niin ei sinun kullantekosi ole mistään kotoisin. Poika, sinä uskallat tehdä pilkkaa minusta. Et voi tehdä kultaa paremmin kuin tuo minun tyhmä Jeppenikään.
— Mutta jos voin?
— Sinä et voi. Sellaisia typeriä juttuja olen kuullut ennenkin, enkä huoli niistä tuon taivaallista. Pidä kultapalasesi.
Paul mietti ja yhä kyti hänen mielessään ajatus, että hän voisi silmänräpäyksessä maksaa kasvatusisänsä velat, tarvitsematta tarjota aarteitansa kultasepälle, mikä niin puheliaassa kaupungissa kuin Turussa olisi voinut herättää arveluttavaa huomiota. Vihdoin hän sanoi:
— Antaako eno minulle pyhän lupauksen, ettei kenellekään ilmaise, mitä minä tiedän tästä asiasta?
— Vakuutan sen kunniasanallani, jos olet tyytyväinen sellaiseen takaukseen, — vastasi kauppias.
— En tahdo, että kukaan epäilee minun sanaani, — sanoi Paul ylpeästi, — enkä siis epäile muidenkaan sanoja. Sanon sentähden enolle, että kultaa tehdään erään oppineen, Martti-tohtoriksi sanotun saksalaisen tai juutalaisen luona. Se on mitä suurin salaisuus.
— Ymmärrän. No, missä asuu tuo tohtori?
— Aningaisten tullissa. — Ja Paul kertoi lyhyesti, missä tuo vanha rakennus oli.