— Tahtoisin mielelläni tietää, kenellä nyt on kuninkaan sormus.
— Eerikki Ljungilla! Eerikki Ljungilla! — huusi neljä viisi pienokaista yhteen ääneen.
— Sen saamme kyllä nähdä, — sanoi välskäri. — Olemme tulleet aikaan, jolloin vanha taikausko alkoi hävitä ja sen sijaan tuli uusi, joka sanoi itseään valistukseksi tahi filosofiaksi.
Koulumestarin silmät aukenivat selkoselälleen, ja vihan purppura nousi
Abiel Halmin poskille.
— Onko valistus taikauskoa! — huudahti hän.
— Niin, miksikä ei? — vastasi välskäri. — Olen nähnyt monta kultarahaa, jotka ovat olleet vaskesta. Eräs maailman taikauskoisimpia ihmisiä oli nimeltään Voltaire.
— Tuhat tulimmaista! — puhkesi itse postimestarikin sanomaan, samalla kun seurueen oppineet herrat eivät tahtoneet voida toipua hämmästyksestään.
— Malttakaa vähän mieltänne, älkääkä polttako huulianne, ennenkuin liemi on keitetty! — ivaili isoäiti. — Alkakaa vain, alkakaa vain, serkku, ja heittäkää aina välistä kourallinen suoloja pataan, se ei haittaa. On hauska kuulla…
Välskäri alkoi.