— Kiitä hänen korkea-arvoisuuttansa, Bertelsköld, ja pyydä häneltä vallattomuuttasi anteeksi. Sitten saavut huomenna kello 10 konsistorioon.
Se vaikutti kuin kylmä kylpy Paulissa heränneihin jalompiin tunteisiin. Silmänräpäyksessä hän oli taas tuo uhmaileva nuorukainen, joka tunsi taistelevansa ajatuksenvapauden puolesta tyranniutta ja omatunnonpakkoa vastaan.
— Kiitän teidän korkea-arvoisuuttanne hyväntahtoisuudestanne, — sanoi hän, — mutta olen jo sanonut, etten voi sitä hyväkseni käyttää.
— Mieti tarkoin, nuori mies; tässä on kysymys tulevaisuudestasi! — sanoi piispa pahoillaan.
— Olen miettinyt ja toivon itse pitäväni huolen tulevaisuudestani, — ilmoitti Paul vakavalla äänellä.
— Niin ollen, — vastasi piispa, — erotan sinut vuoden ajaksi Turun yliopistosta, ja sen jälkeen voit palata tänne jälleen, jos pyydät anteeksi.
19. SURUJA SURUTTOMASSA.
Iltapuoleen samana päivänä palasi Eerikki Ljung kaupungista Suruttomaan. Hänen otsansa oli synkkä, katsantonsa alakuloinen, käyntinsä hidas. Hän huomasi tuskin lapsia, jotka iloiten ja meluten juoksivat häntä vastaan.
Portailla kohtasi hänet hänen uskollinen vaimonsa, toveri kaikissa riemuissa ja suruissa. — Mitä on tapahtunut? — kysyi hän, samalla kun hänen hellä tutkiva silmänsä koetti katsoa puolison otsalla olevien pilvien lävitse.
— Pelkään, — vastasi Eerikki, — uneni käyneen liiaksikin toteen.
Muistathan Bertelsköldien kantaäidin luvanneen minulle kymmenen
onnellista vuotta — ne ovat menneet, ja nyt tulevat surut onnelliseen
Suruttomaamme.