— Oletpa sinä aika luonnontutkija, kun uskot taikauskoisesi unia! — nuhteli häntä uskollinen puoliso. — Ole mies, Eerikki, ja kerro, mikä sinua huolestuttaa!

— Suuri enosikin, Eriikka, uskoo yliluonnollisiin vaikutuksiin, samoin kuin hän uskoo nemesis divinaan; ja mitenkä muutoin voisi ollakaan, jos uskoo kaitselmukseen? Minulla on eräs yksityinen huoli: Lauri-eno on tänään sanonut irti lainani.

— Mutta sehän on synti ja häpeä! Sitä vartenko me olemme vieraana vastaanottaneet ja kaikin tavoin suosineet tuota vanhaa, jumalatonta saituria talossamme? Olet luovuttanut hänelle oman rakkaan työhuoneesi, jossa työskentelet kahta helpommin kuin muualla ja johon olet kotiutunut kuin simpukka kuoreensa. Olet nöyrästi ja ilman palkkiota lainannut hänelle hevoset ja rengit. Olet tuhlannut kalliin aikasi hänen moniin hommiinsa ja kuluttanut vähiä varojamme lihoittaaksesi hänen nälkäistä ruumistansa, samalla kun minä hänen tähtensä olen laiminlyönyt monta tärkeää asiaa. Siinä on meille kiitos kaikesta. Mutta älkäämme siitä hätäytykö. Hyvä Jumala on auttanut meitä aina tähän saakka: hän on niin vastakin tekevä. Minä kirjoitan enolle Hammarbyhyn; hän lainaa meille niin paljon kuin voipi, sitten me myymme morsiushameeni, jota en enää tarvitse, ja kultaketjut, jotka olen äidiltä perinyt, ja sitten teemme työtä ja säästämme, Eerikki. Saatpa nähdä, että kaikki vielä käy hyvin!

Eerikki suuteli reipasta vaimoaan, ja kyynelet herahtivat hänen silmiinsä. — Tuo on sinun tapaistasi, Eriikka! — sanoi hän. — Olenhan aina sanonut, ettei koko kasvitieteessä ole ainoatakaan niin oivaa kasvia kuin sinä.

— Mitä joutavia! — nauroi vaimo ja kietoi käsivartensa miehensä kaulaan salataksensa hänkin kyynelen, joka tahtoi pujahtaa esiin hänen veitikkamaisten silmäripsiensä alta. — Tuo ei ole mitään, jos Jumala edespäinkin suo meille terveyttä.

— Niin uskon minäkin, — sanoi mies, — enkä joutuisikaan epätoivoon, kun kanssani olet sinä, joka olet syntynyt raha-asiain ministeriksi. Mutta velkapa ei minua nyt huoletakaan enin.

— Vai niin? Siis Paul! — virkkoi Eriikka, joka aina käsitti asiat nopeasti ja selvästi.

— Hänet on erotettu yliopistosta! — vastasi Eerikki.

— Mitä sanot? Pelaamisenko tähden?

— Toivoisinpa melkein sen tapahtuneen jonkin semmoisen tyhmyyden tähden, vaikka hän jo onkin hankkinut minulle monta unetonta yötä. Mutta tänään hän on ollut Alanuksen respondenttina, pilkannut Raamattua ja ollut röyhkeä professoreille. Piispa olisi päästänyt hänet anteeksipyynnöllä, mutta luuletko Paulin siihen suostuneen?