— Edellisellä matkahankkeellasi ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, — vastasi Eriikka päättävästi. — Et matkusta Afrikkaan, ystäväni. Matkustat Paulin kanssa hänen vanhempainsa luo Falkbyhyn. Siellä teet tilin heidän sinulle uskomastansa kalleudesta ja neuvottelet heidän kanssansa, mitenkä Paulin suhteen tämän jälkeen on meneteltävä. Meno- tai paluumatkalla käyt Hammarbyssä ja neuvottelet eno Linnén kanssa meidän asioistamme.
— Ja sinä jäät yksin, Eriikka?
— Minä hoidan sill'aikaa lapsia ja Surutonta, istutan kaalia ja panen rahoja säästöön. Mieheni väittää minun syntyneen raha-asioita hoitamaan.
— Sinä olet syntynyt valtaistuinta varten! — huudahti Eerikki ihastuneena. — Katariina II ei voi hallita paremmin kuin sinä hallitset valtakuntaamme Surutonta. Kun oikein ajattelen, on sinun ehdotuksesi nyt, niinkuin ainakin, ainoa käytännöllinen. Se on päätetty. Paul ja minä matkustamme ylihuomenna. Onneksi joutunee vieraammekin matkustamaan samaan aikaan.
— Vieraamme saa ennen matkalle lähtöänsä kuulla kunniansa kukon laulavan! — sanoi Eriikka harmistuneena. — Minusta näyttää kuin olisi tuolla saiturilla jokin aie mielessään. Hän istuu toisinaan pitkät ajat kuulematta tai näkemättä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Pelkään hänen tulevan hupsuksi pelkästä itaruudesta.
— Hänellä on luultavasti jokin uusi kauppatuuma mielessään.
— Ei, jotakin muuta se on, vaikka en voi saada selville, mitä. Onko
Paul maksanut pelivelkansa?
— Tiedustelin eilen, ja hän on juuri viimeisellä hetkellä maksanut kaikki säntilleen. Mutta miten, sitä en tiedä.
— Se tulee sinun tietää. Hän ei saa jättää velkoja Turkuun.
— Se on minunkin ajatukseni. Minulla on epäluulo, jota tuskin uskallan tunnustaa.