— Olisiko hän ehkä joutunut tuon saksalaisen ihmetohtorin käsiin?
— Onpa ihmeellistä, että heti pääset jäljille. Kuulin vasta tänään, että hänen on nähty käyvän tuossa pahamaineisessa talossa.
— Kuka tuo tohtori Martti siis oikeastaan on? Ja mitä hän täällä tekee?
— Passinsa mukaan hän on muuan noita tusinapuoskareita, jotka Göttingenissä tai Jenassa ostavat itselleen tohtorinarvon, ja ainoa, mitä hänestä tiedetään, on se, että hän harjoittaa kemiallisia tutkimuksia. Mutta mitä varten hän Turussa oleskelee, sitä ei kukaan tiedä. Mitä ihmiset juttelevat, siihen ei ole paljon luottamista, mutta en kernaasti haluaisi, että Paul olisi tehnyt tuttavuutta niin epäiltävän henkilön kanssa ja ehkä lainannut häneltä rahoja.
— Annahan kun minä koetan ottaa siitä selkoa. Tuolla näen Paulin puutarhan veräjällä tulevan. Näyttääkö hän semmoiselta, joka on tappion kärsinyt? Ei, ylpeänä kuin sotapäällikkö tappelun voitettuaan hän avaa portin ja tulee tännepäin…
20. SIELUJEN KAUPPIAS.
Kello 10 ja 11 vaiheilla illalla, samana päivänä, jolloin niin ratkaiseva käänne tapahtui Paul Bertelsköldin nuoressa elämässä, hiipi pitkä, mutta koukistunut haamu varovaisin askelin portista sisään, jossa tohtori Martti Weis asui. Hän helisytti kelloa, päästettiin sisään ja tapasi viisaan tohtorin valmistelemassa kemiallisia keitoksiaan samassa laboratoriossa, jossa Paul muutamia päiviä ennen oli ollut niin salaperäisten tapausten todistajana. Uunin valossa voi tuntea vanhan Larssonin kasvonpiirteet, jotka osoittivat ankaraa mielenliikutusta, jotavastoin ei vähinkään lihasten liikahdus tohtorin kylmissä, kurttuisissa kasvoissa ilmaissut, oliko tämän vieraan tulo hänelle vastenmielinen vaiko mieluinen.
— Minä tulen, — sanoi Larsson, — eilisen välipuheemme mukaan kuulemaan sopimuksemme lähempiä ehtoja, sekä samalla saamaan vakuutusta siitä, kestääkö herra tohtorin taito koetuksen.
— En muista tehneemme mitään välipuhetta, — vastasi tohtori kylmästi. — Te olette halunnut oppia kullantekotaidon, ja minä olen teille vastannut, ettei tämä taito ole mitään käsi- tai tehdastyötä, vaan pieni osa siitä luonnon salaisuuksien käsittämistaidosta, joka on vain harvoille kuolevaisille suotu. Olen sen lisäksi teille sanonut, ettei tätä käsittämistaitoa voi oppia samalla tavalla kuin opitaan rautaa sulattamaan tai potaskaa keittämään, vaan se on tulos kokonaisen pitkän elämän aikana harjoitetuista syvistä tutkimuksista ja vaivalloisista ahkeroimisista. Ehtoni, sanotte te? Riisukaa viisikymmentä vuotta elämästänne, niinkuin riisutte kuluneen takin yltänne; tulkaa kerran vielä kahdenkymmenen ikäiseksi, ja minä olen katsova, mitä teistä voisi tehdä.
— Tiedän olevani liian vanha, — sanoi Larsson ujosti, — enkä pyydäkään, että opettaisitte minulle taitonne. Mutta jos olisi mahdollista, että valmistaisitte minulle sellaista ainetta, sellaista roppia tai tinktuuria eli liuosta vai miksi sitä nimitätte, joka voisi taitoon perehtymättömänkin kädessä muuttaa kaikki metallit kullaksi, niin tahtoisin kysyä teiltä sen hintaa, jos haluaisin sitä teiltä ostaa.