— Hintaa? Ja ostaa, sanotte te? Millä te sitten ostaisitte itsellenne tuota kultaliuosta? Kenties samalla kullalla, jota te sillä valmistatte? Vai ehkä poloisilla paperilipuilla, joita sanotaan seteleiksi ja jotka ovat merkitsevinään kullan arvoa? Mikä on tiedon hinta? Voitteko ostaa päivän paistetta? Voitteko ostaa terveyttä tai pitkää ikää? Minun taitoani ja liuoksiani voi ostaa yhtä vähän kuin niitä.
— Ymmärrän, ettei tässä voi olla kysymys tavallisesta kaupasta, — virkkoi Larsson nähtävästi nolostuneena, — mutta juuri sentähden tahdoin kysyä, voisinko jollakin muulla tavalla tehdä teille vastaavan palveluksen. Haluaisitteko esim. arvonimiä ja kunniapaikkoja? Minä olen rikas, en tarvitse kultaanne, mutta se huvittaisi minua … viattomasta halusta saada luonnon salaisuudet ilmi. Sentähden tahtoisin auttaa teitä vaikutusvallallani, puoltolauseillani. Minä olen ollut valtiopäivillä, kuulun vallassa olevaan myssypuolueeseen. Ette tulisi katumaan minulle tekemäänsä palvelusta.
Tohtori kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään. — Arvonimiä? Kunniapaikkoja? Uskotteko, että mikään arvonimi tai mikään kunniapaikka on sen veroinen kuin viisaan miehen tieto siitä, että hän hallitsee ja vallitsee sekä jumalallisia että inhimillisiä asioita?
— Suokaa anteeksi, en tahtonut teitä loukata. Mutta kun näen teidän asuvan tässä köyhässä talossa, niin arvelen, että teillä voisi olla paljon mukavampi … tutkimuksianne varten…
— Ja mikä estää minua ostamasta koko köyhän Turkunne, niin, koko aution ja jäisen maanne? Siihen ei minulta puutu valtaa eikä rahoja, jos tahdon. Mutta minä en tahdo; minä olen tyytyväinen saadessani elää ja työskennellä rauhassa. Sentähden olen etsinyt itselleni tämän köyhän asunnon, samoin kuin jalo helmi kätkeytyy halpa-arvoiseen raakkuun.
— Mutta terveytenne, herra tohtori, voisi hyötyä kauniista ja terveellisestä maalaisasunnosta, jonka voisin teille hankkia.
— Terveyteni? Kuinka vanhan luulette minun olevan?
— Neljänkymmenen, korkeintaan viidenkymmenen vuoden, ellen erehdy.
— Pankaa neljäkymmentä ja vieläkin neljäkymmentä vuotta lisäksi, niin pääsette vähän totuuden jäljille. Minä olin lapsi, kun suuri Kustaa Aadolf lähti Saksanmaalle ja muistan hänet vielä vallan hyvin. Äitini kantoi minua sylissään, kun kansa suuteli hänen hirvennahkaista sotisopaansa Naumburgissa. Taistelin nuorukaisena Pragin sillalla, kun Königsmark koetti valloittaa kaupunkia väkirynnäköllä. Olen taistellut Piccolominin, Turennen ja Conden johdolla. Sitten vetäysin tieteellisiin töihin takaisin; työskentelin Leibnizin johdolla Saksassa ja Newtonin johdolla Englannissa. Sanalla sanoen, olen nykyjään sadan neljänkymmenen neljän vuoden vanha enkä ymmärrä, miksi en eläisi kahta vertaa vanhemmaksi, tai miksi en voisi pidentää ikääni niin monella vuosisadalla kuin itse tahdon. Siitä voitte päättää, minkä verran asunto teidän erämaissanne hyödyttäisi terveyttäni.
Larsson katseli häntä epäillen ja kuitenkin äänetönnä kauhistuksesta. Tuskin huomattava hymy, joka muistutti jääpuikon välähdystä, leikki tohtorin huulilla ja hän lisäsi: