— Olet nähnyt hänen ottavan kultakimpaleen sulattimesta, mutta et ole nähnyt, mitä hän siihen on pannut. Siinä olisi arvostelu, siinä olisi epäilys ollut paikallaan. Sinä uskot kullantekijää ilman todistuksia, mutta epäilet Jumalaa, jonka olemassaoloa todistaa koko luotu maailma. Onko se ajattelevan ihmisen arvolle soveliasta?
— Kaiken vakaumuksen tulee alkaa epäilyksellä.
— Ei suinkaan. Elämä, samoin kuin matematiikka, alkaa selviöillä. Vai oletko milloinkaan epäillyt omaa olemassaoloasi? Jumala on selviö: häntä ei ikinä voida todistaa, hänet tutaan.
— Mutta teologit tahtovat todistaa…
— Teologit käyttäytyvät niinkuin sokea, joka, sen sijaan, että nojautuisi sauvaansa, tahtoo mitata, kuinka pitkä ja paksu se mahdollisesti on. Semmoinen menettely on mielestäni samaa kuin yrittää ammentaa kauhalla valtamerta kuiviin. Mutta nyt ovat matkalaukut valmiit. Kun näemme toisemme jälleen, silloin sinä uskot, Paul.
— Toivon voivani sen tehdä.
— Tule tänne. Roosa Maija! — sanoi äiti. — Kerro Paulille, kuka taivaassa asuu ja joka ilta kirkkaista tähdistä katselee sinua.
— Siellä asuu Jumala, — sanoi tyttö ja nyökäytti päätänsä, kirkkaasti ja vakavasti katsellen hämmästynyttä nuorukaista.
— Mistä sinä sen tiedät, Roosa Maija?
— Roosa kyllä tietää, — vastasi lapsi.