— Sano minulle hyvästiksi yksi noista raamatunlauseista, niin jäävät ne paremmin muistiini! — pyysi Paul.
— Muistan kaksi lausetta Topiaan kirjasta, — vastasi Cecilia, oltuaan hetkisen vaiti. — Ne kuuluvat näin:
"Koska olit Jumalalle rakas, niin täytyy niin olla: ahdistuksitta et saa jäädä, jotta koetelluksi tulisit…"
"Mutta sen tiedän varmaan: joka Jumalaa palvelee, hän lohdutetaan kiusauksen perästä ja vapahdetaan murheesta, ja rangaistuksen jäljestä löytää hän armon."
— Kiitos, hyvä, rakas lapsi; tapahtukoon minulle niinkuin sanot! — kuiskasi Paul, painaen suudelman hänen puhtaalle enkelimäiselle otsalleen, ja riensi pois.
Koko perhe käveli nyt Auran rannalle saattamaan matkamiehiä. Suuri väkijoukko oli kokoontunut rannalle uteliaisuuden viettelemänä, sillä puoli ylioppilaskuntaa — se puoli, joka suosi Paulia — oli lähtenyt liikkeelle vielä kerran häntä tervehtiäkseen ja osoittaakseen hänelle myötätuntoisuuttaan ennen hänen lähtöänsä. Vaivoin ja monia sydämellisiä kädenpuristuksia saaden tunkeutui Paul taajan joukon läpi. Ihmeeksensä hän huomasi ylioppilaiden joukossa myöskin maisteri Porthanin.
— En ole tullut muiden muassa, — sanoi tuo ankara mies ystävällisesti hymyillen, — ottaakseni osaa heidän suosionosoituksiinsa, joita paheksin, sillä sinä kärsit syystä rangaistuksesi, ja minä olen itse vaatinut sinun erottamistasi. Mutta olen tullut pyytämään sinua, ettet antautuisi epätoivoon tulevaisuutesi tähden. Kahdeksantoistavuotisina voimme kaikki hairahtua, ja se on oikeutemme, että loukkaamamme laki meitä rankaisee. Mutta kymmenen vuotta myöhemmin katselemme maailmaa toisin silmin. Katso, Bertelsköld, minäkin olen ankara arvostelija ja kuitenkin uskon vakaasti kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Mutta parempi on ylevin, etsivin mielin taistella väärän mielipiteen puolesta kuin olla kokonaan taistelematta ja pitää maailmaa ajattelemattomain, sieluttomain eläinten laitumena. Minulla on se toivo sinusta, ettet koskaan alennu halpoihin tarkoitusperiin, ja sentähden, rohkeutta, nuori mies, rohkeutta! Jumala olkoon kanssasi vastoin tahtoasikin!
— Hurraa! Hurraa! — kajahti kaikuva jäähyväishuuto sadasta viidestäkymmenestä nuorukaissydämestä Auran rannoilla, ja heilutellen hattuansa näki Paul Bertelsköld Suomen vanhan pääkaupungin katoavan harmaiden vuorten taa.