Nyt on kaunis kesäkuun aamu, ja puutarhuri Bergflykt puuhailee innokkaasti puistossa koristellen siellä olevaa sievää huvimajaa kukilla ja lehdillä, sillä tänään juhlitaan kahden merkillisen tapauksen johdosta hänen herransa perheessä. Toinen näistä tapauksista käy kohta ilmi seuraavasta keskustelusta puutarhurin ja hänen skoonelaisen renkinsä välillä, joka pistelee seipäitä papupenkkeihin.
— Hitto vieköön,— sanoi skoonelainen, — kylläpä vaarikulta nyt koristelee! Kai tapahtuu se armollisen kreivin kunniaksi, arvaan mä?
— Niinpä niin, Rasmus, — vastasi mestari, — nyt on armollisen herran syntymäpäivä. Tiedät kai, että hän täyttää tänään viisikymmentäkuusi.
— Enpä, jumal'avita, ole sitä tiennyt. Kyllä hän näyttääkin hiukan vanhanpuoleiselta. Hän voisi huoleti olla vaarikullan isä.
— Hän on minua viisi vuotta nuorempi, Rasmus. Mutta hän taittoi jalkansa yhdeksäntoista vuotta sitten; eikä hänen terveytensä ole aina ollut niin kovin hyvällä kannalla.
— Hitto vieköön, taittoiko hän jalkansa? Ei hän ainakaan lie sitä juovuspäissään tehnyt, niinkuin isäni.
— Häpeä, poika, ja hillitse kitasi, kun puhut armollisesta kreivistä. Hänellä on ollut semmoista ajattelemista joka tuottaa kyllä harmaita hapsia.
— Mitä sanottekaan, vaari! Juuri kuin noin ylhäisellä herralla olisi muuta ajattelemista kuin syödä silavaa viisi kertaa päivässä ja nukkua valoisaan päivään asti ja pukeutua koreihin vaatteihin. Mutta se on varmaan armollisen kreivittären syy, joka kuuluu olevan niin pystypäinen ja uppiniskainen.
— Minä sanon sinulle, Rasmus, että jos uskallat unohtaa sen kunnioituksen, jota olet velkapää armolliselle kreivittärelle osoittamaan, niin koettelen näiden pihlajasauvojeni kestävyyttä kovaan selkääsi. Jos sopisi puhua armollisesta herrasväestä niinkuin puhutaan muista alhaisista ihmisistä, niin sanoisin sinulle, ettei koko Ruotsin valtakunnassa ole parempaa vaimoa paremmalla miehellä. Ymmärrätkö sen, lurjus?
— Aivan niin, kyllä ymmärrän. Kyllähän hän on toimekas talossaan, sanotaan, ja antelias köyhille, vaikka sanovat hänen osaavan noitua. Ja kyllä kai hän tiennee, että leiviskässä on kaksikymmentä naulaa, kun hänen isänsä kuuluu olleen venäläinen voikauppias.