— Hän tahtoo lyödä Rasmusta! Hän tahtoo ajaa pois Rasmuksen! — huusi tyttö.
— Renki on hävytön, ja teidän armonne näkee itse, miten minun aikani menee hukkaan, — virkkoi puutarhuri.
— Anna Bergflyktin olla, Vera! — sanoi kreivitär. Ja teidän, hyvä
Bergflykt, ei tarvitse panna pahaksenne kaikkia turhia sanoja. Monta
sadepisaraa putoaa mereen, ja monta liikaa vesaa versoo puun varjossa.
Oletteko lopettanut työnne?
— Puolen tunnin kuluttua olisivat kaikki teidän armonne määräykset täsmällisesti suoritetut, kun vain saisin armon olla rauhassa, — huokasi Bergflykt, vilkaisten kiusaajaansa.
— Hyvä on, — jatkoi kreivitär tarkastaen valmistuksia. — Tehkää kaikki valmiiksi, älkääkä olko millännekään tuosta pienestä pyryharakasta! Tunnin perästä juomme suklaata huvimajassa, ja sitten odotamme harvinaisia vieraita. Vanhin tyttäreni on jo tullut ja kreivi Bernhardia odotetaan iltapäivällä. Toivon heidän kiittävän teidän hyvää aistianne, sillä te olette nähnyt paljon vaivaa, hyvä Bergflykt.
Puutarhuri kumarsi kursastellen, mutta hänen tyytyväinen ilmeensä osoitti, että hänen lyhyt vihansa jo oli haihtunut.
— Sisar nukkuu vielä ja kello on jo yhdeksän! — huudahti neiti Vera, pyörähtäen kantapäällään.
— Sisar on väsynyt matkasta, ja hovissa nukutaan kauemmin, koska siellä valvotaankin kauemmin kuin meidän on tapana valvoa täällä Falkbyssä, — sanoi äiti. — Tule, sinun on jo aika pukeutua vieraitamme varten.
— Kelpaanhan minä semmoisena kuin olen, äiti, — sanoi tyttö viattomasti. — Eihän tänne tule muita kuin sisareni ja veljeni.
— Sisaresi ja veljesi eivät ole tottuneet näkemään linttaisia kenkiä eikä vaalenneita hameita, — vastasi äiti. — Sitäpaitsi on nyt isäsi syntymäpäivä.