— Pyh, — vastasi kreivi Bernhard huolettomalla äänellä, mutta itsekin jo häveten pikaisuuttaan; — näkisipä setä vain härkätaisteluja!
Vera oli aivan raivoissaan. Hänellä oli kädessään pähkinäpuinen keppi; hän löi sillä veljeänsä käsivarteen.
— Tyttärenne, madame, ei ole hyvin kasvatettu, — lausui Bernhard kylmästi ja irroittihe hurjistuneesta lapsesta.
Kreivittären mustat silmät säihkyivät. Hän ymmärsi hyvin kyllä, kenelle nuoren kreivin luoti oikeastaan oli aiottu. Mutta hän hillitsi mielensä ja sanaakaan vastaamatta lähetti pois itkevän tytön.
Myös kreivi Kaarle Viktor oli tuosta vallattomuudesta pahoillaan ja koetti selittää kaikki leikinteoksi. Se ei tahtonut häneltä onnistua, ja kävelijät saapuivat nyreillä mielin huvimajalle. Täällä seisoi Bergflykt lakki kourassa salaisesti toivoen saavansa uusia kiitoksia onnistuneista laitoksistaan.
— Vai niin, — sanoi kreivi Bernhard halveksivasti, — tekö olette Bergflykt? Mitä rojua te olette tänne kasannut. Tiedättekö, hyvä ystävä, tekisitte hyvin, jos pitäisitte huolta vain nauriista ja porkkanoista, sillä puiston olette, senjälkeen kun täältä lähdin, kokonaan pilannut, ja näyttäähän tämä pieni kyhäys tässä ihan kanakopilta. Mistä taivaan nimessä olette saanut päähänne ruveta ripustelemaan kukkasia seinille. Sehän on naurettavaa! Sehän näyttää ihan nimipäivä onnentoivotukselta jossakin kestikievarituvassa.
— Se on kaikki tehty armollisen kreivittären käskystä, — vastasi puutarhuri, sisimpään sydämeensä loukkautuneena tästä odottamattomasta moitteesta.
— Armollinen kreivitär on tosin tavattoman nerokas ja ansaitsee, että hänellä on noin uuttera palvelija, — vastasi kreivi samaan tapaan, — mutta se ei estä, että teidän huomenna täytyy korjata pois kaikki nämä korut. Te olette sitä paitsi vanha ja höperö; saatte pian seuraajan, ymmärrättehän?
— Ymmärrän, — sanoi syvästi loukattu mies, — enkä aio virkaeroani odottaa, minä pyydän sitä. Olen uskollisesti palvellut heidän kreivillisiä armojansa viisineljättä vuotta, eikä kukaan ole vielä milloinkaan sanonut minua hutilukseksi ammatissani.
— Todellako? No, koska sen kerran täytyy tapahtua, niin sallikaa minun kunnioittaa teitä sillä ansaitsemallanne arvonimellä.