— Mitä! — huudahti isä, — etkö tunne enää vanhaa Delfiniäsi? No, myönnän kyllä, että Venetsian dogi voi matkustaa komeammin kullatussa airolaivassaan, mutta katsoen siihen, että ollaan Itä-Göötanmaalla, voimme mielestäni tyytyä Delfiniin. Äitisi on sinua ilahduttaakseen kaivanut esiin tuon vanhan kapineen. Minä olin jo aikoja sitten unohtanut, että semmoista oli olemassakaan.
— Jos isäni suvaitsee, — vastasi poika, — astun kernaammin veneeseen, jossa on vähemmän koristuksia, mutta luotettavammat laudat. Olen matkustanut siksi paljon merellä, etten uskalla antautua kukkasten varaan. Tule Louise! — Ja hän ojensi sisarelleen kätensä astuakseen vieressä olevaan suurempaan purteen, toisten uskoessa henkensä Delfinin epäiltäväin lautojen varaan.
Soudettiin Flintan lesken pienelle torpalle, joka oli lahden toisella puolella. Suunta ei ollut viisaasti valittu, silla kreivi Bernhard oli jo viime kerralla Falkbyssä ollessaan tahtonut revittää maahan torpan, rakennuttaakseen sen sijalle metsästysmajan, koska metsässä niillä seuduin oli runsaasti riistaa. Hänen äitipuolensa oli kuitenkin onnistunut pelastaa köyhän lesken turvapaikka, eikä kreivi Bernhard ollut sitä unohtanut.
Hän oli tuskin astunut maihin ja nähnyt eukon sukankutimineen istuvan portailla, kun hän tavallisella huolettomalla äänellänsä virkkoi isälleen, mökkiä osoittaen:
— Tuon me, isä, revitämme maahan ensi viikolla.
Ja vastausta odottamatta lisäsi hän, eukkoon kääntyen:
— Saatte valmistautua muuttamaan huomenna.
— Se olisi eukkoparalle kovin raskasta; mietitään asiaa! vastasi isä, vähän hämillään tuosta päättävästä äänestä.
Mutta Flintan leski, jolla oli kahdeksankymmenen vuoden paino hartioillansa, oli kuitenkin sotamiehen vaimo, eikä hän ollut ollenkaan halukas katsomaan asiaa päätetyksi.
— Pitääkö minun muuttaa huomenna? — kysyi hän,