— Eläköön Carolus! — kuului samassa Lejonramin hiukan pöhmeröinen ääni rannalta, ja ystävykset tyhjensivät maljan jaloa unkarinviiniä isännän syntymäpäivän kunniaksi.
6. ERO.
Aurinko oli jo laskenut, pieni ilotulitus oli poltettu pihalla, vieraat olivat iloisen illan vietettyään hajaantuneet eikä kellään ollut aavistustakaan niistä tummista pilvistä, jotka olivat keräytyneet perheen onnen taivaalle, ei kellään paitsi niillä kahdella, joita asia lähinnä koski, ja heistäkin käsitti ainoastaan toinen seikan koko merkityksen.
Heidän jouduttuaan kahden kesken tarttui kreivitär Ester puolisonsa käteen sanoen: — Minulla on sinulle pyyntö tehtävänä!
— Mitä voit pyytää, jota en heti paikalla olisi valmis iloiten täyttämään? — kysyi kreivi.
— Että luovut jostakin, — vastasi hän.
— Minä suostun ehdottomasti. Sinun tähtesi voin luopua kaikesta paitsi sinusta itsestäsi.
— Mutta jos minä nyt juuri sitä ainoata sinulta pyytäisin?
Kreivi katseli häntä nuhdellen.
— Sitä et voi koskaan pyytää, — vastasi hän.