"Siinä sait, koulumestari!" huusi Sören Hugger ja hieroi kämmeniään. "Kitasi kiinni, senkin mölöttäjä!" ärähti Jörgen Siversen ja iski silmänsä Huggeriin. Lystrup oli uudelleen noussut puhujalavalle.
"Arvasinhan minä, että Knuutilla olisi muuan suuntäysi tyhjennettävää", alkoi hän. "Jo ensi kerralla, kun tapasin hänet hänen opistosta palattuaan, huomasin selvään, että hänkin oli 'patenteerattu'. Viikset ja pitkä, niskaan valuva tukka — tietysti! Olen varma, ettei hän enää kirjoita nimeänsä Knuut Olsen, mutta Knud O—les—son tai jotenkin sinne päin. Kopinasta käyvän tunnen!"
Yleisö purskahti nauruun. Knuut koetti myös nauraa, mutta hän oli hehkuvan punainen ja hänen sisässänsä tärisi. Hän olisi sillä kertaa saattanut purra vaikka nelituumaisen rautanaulan poikki.
"Niin, mitä arvaamatonta siunausta tuottaakaan maallemme tämä vapauden hoilotus", jatkoi Lystrup. "Meidän on oltava oikein kiitollisia noille vapauden lähettiläille, jotka vaeltavat keskuudessamme taskut täynnä sähköpattereja ja jakelevat iskuja joka haaralle, herättävät kuolleita ja opettavat tervehtimään Tanskan uutta mahtavuuden aikaa lauluilla ja hurraa-huudoilla. Mutta en luule niinkään hevillä käännettävän ylösalaisin meitä vanhoja puukenkäläisiä täällä Rörbyssä. Missään tapauksessa emme pelkää heitä. Tulkoot vaan, täällä otetaan vastaan avoimin sylin!"
Sillä kertaa kohotettiin kaikuva eläköönhuuto Lystrupille, ja hän poistui huoneesta voittajan ilme kasvoillaan. Ihmiset puhuivat yhteen ääneen, nauroivat ja nykivät toisiaan. "Rautaa hän on, vanhaa rautaa, tuo Lystrup!"
Oven ulkopuolella piirittivät Jörgen Siversen, Frans Larsen ja pari muuta miestä Lystrupin ja alkoivat puhua päättyneestä kahakasta. Äkisti pujottautui ravintoloitsijan sileäksi kammattu pää joukkoon.
"Herra Lystrup, tässä on käteni! Sallikaa, herra koulumestari, minun osoittaa teille vilpitöntä kiitollisuuttani teidän ver—rat—toman puheenne johdosta! Siunatkoon, miten te löylytitte noita kansanvaltaisuuden puoltajia!"
Lystrup, joka oli joutunut puheikkain Frans Larsenin kanssa, kosketti pehmeällä kädellään Besserin ojennettua kättä, mutta jatkoi häiriytymättä keskustelua. Besserin täytyi tyytyä Jörgen Siverseniin.
"Me vanhat, jotka olemme matkustelleet maailmassa ja kokemuksesta tiedämme, mitkä ne pylväät ovat, jotka elämää kannattavat, me näemme, minne nämä niinsanotut kansanvaltaisuuden puolustajat viimein purjehtivat. Me katsomme heidän lävitsensä, Jörgen Siversen." Ja Besser pisti etusormellaan tilanomistajaa rintaan ikäänkuin näyttääkseen, miten kansanvaltaisuuden puolustajat lävistettiin.
"Niin!" vastasi Jörgen Siversen ja hieroi nenäänsä. "Emmehän voi niin varmaan tietää, mut—ta…"