Besser pukkasi Jörgeniä kyynäspäällään, virnisti suutansa ja katsoa luihautti häneen tavalla, jonka tuli todistaa hänen syvää äänetöntä halveksumistansa. "Mi—mitä? Niks pille ved das [Ei ole hyvä tulla nykimään. Suom.], poikaseni!"
"Jaa—ah, en tiedä, Besser, mutta minusta tuntuu, kuin te olisitte vaan toistanut, mitä hän… No, kukapa sitä sellaista oikein ymmärtää."
"Saatte uskoa, Jörgen Siversen, että hän ei tämän koomin tule minun näkyviini."
Asiaa pohdittiin vielä tarkemmin ja sitten siirtyi taas keskustelu ajan vaikeihin kysymyksiin. "Me saamme kestää kovia otteluja, kovia otteluja", lausui Besser, kun he jälleen lähestyivät Lystrupia piirittävää pientä ryhmää. "Ulkomailta ne tulevat. Minä olen kerran Ranskan parlamentin ylihuoneessa omin korvin kuullut erään puhujan — näen hänet vielä niin selvään edessäni, pienen valkotukkaisen miehen — sanovan: 'tasavalta on kansojen pelastus!' Niin, ajatelkaas, sellaista minä olen kuullut! Keisari Napoleon itse oli saapuvilla — hän istui juuri minun vieressäni. Hän sävähti valkoiseksi kuin tuo seinä."
"Oo—hoh!"
"Nii—in, ihan varmaan."
"Mitä hän sanoi?"
"Mitäkö sanoi? Hän ei uskaltanut sanoa mitään — hän ei suoraan sanoen uskaltanut. Niin pitkällä ollaan meidän päivinämme, Jörgen Siversen, että keisarin ja hallitsijan täytyy nieleksiä äänetönnä, mitä julkiset maankavaltajat puhuvat hänen omassa parlamentissaan. Minun kävi säälikseni mies raukkaa. Minä rohkaisin itseni ja sanoin hänelle suoraan ja peittelemättä: 'niks forbluffen, Ihrum Majestät, hat niks at bedeuten!' [Älkää hämmästykö, Teidän Majesteettinne, se ei merkitse mitään. Suom.] Minä puhuin saksaa, sillä en ollut oikein varma ranskan kielessä. Jospa olisitte nähnyt, Jörgen Siversen, miten tämä yksinkertaisen kansalaisen lausuma sana teki hänelle hyvää! Hän puristi minun kättäni ja itki."
"Oo—hoh!"
"Ihan varmaan."