"Sanon vielä kerran", jatkoi Besser, "ja se on minun täydellinen ja syvä vakaumukseni: Jumala varjelkoon meitä perustuslaillisesta hallitusmuodosta!… Ah, täällä minä vaan rupatan ja huoneet ovat täpösen täynnä väkeä!" lisäsi hän ja kohotti kätensä oikeaan tanskalaiseen kädenlyöntiin. "Minua ilahuttaa, että me kaksi vanhaa politikoitsijaa olemme yhtä mieltä asian oleellisesta puolesta… Tulettehan sisään kohta? Minä olen äskettäin tilannut oivallista jamaikarommia. Se ei karmi suuta, eikä se ole enemmän sosialistista kuin perustuslaillistakaan, hi, hi, hi! Näkemiin!"
Hän läimäytti kättä Jörgen Siversenille ja mennä lylleröitsi kuin lihava sorsa oven edessä olevan kivityksen poikki tarjoilupaikkaansa.
Näytti siltä, kuin "puukenkäläiset" olisivat olleet enemmän alttiita sähkölle kuin Lystrup oli luullut, ainakin vapisi kylä vielä kauvan aikaa ravintolassa tapahtuneen kahakan jälkeen. Alkoi muodostua eri puolueita, jota ei ollut vielä koskaan ennen tapahtunut Rörbyssä. Vanhat ja nuoret hautoivat aivoissaan ajatuksia, jotka, vaikka niissä ei vielä ollutkaan kylliksi selvyyttä, olivat kumminkin alkujuurena moniin uusiin harrastuksiin ja antoivat edistykselle aimo sysäyksen eteenpäin. Usein sai nähdä, kuinka ihmiset seisahtuivat kadulla ja alkoivat innokkaasti "väitellä". Missä tavattiinkin toisensa, pohdittiin uudelleen Ja uudelleen kysymyksiä, joita oli keskusteltu kokouksessa, ja jokainen siinä esiintyneistä puhujista joutui arvostelun esineeksi. Useimmat ylistivät ehdottomasti Lystrupia. Kylä oli ylpeä opettajastaan. Ei Knuutkaan ollut hätäpoikia, arvelivat jotkut. Oli hän yhtä kaikki mahtanut viisastua oppipaikassaan, sillä eipä hän muuten olisi niin osannut sanojaan asetella. Mutta punaiseksipa sävähti, kun Lystrup pisteli häntä viiksillä ja muulla sellaisella!
Oka oli painunut Knuutin sydämmeen viime kokouksessa. Hän ei tahtonut oikein myöntää sitä itselleen, mutta totta se sittenkin oli. Joka kerran, kun hän katseli koulutaloa, tuntui hänestä, kuin sen valkoiset seinät ilkkuisivat hänelle. Miten paljon surua ja pilkkaa oli siltä taholta tullutkaan hänen osaksensa!
Knuut oli päässyt taistelun esimakuun ja valmistautui uuteen hyökkäykseen. Silloin eräänä päivänä tuli hänelle kirje kansanopiston johtajalta. Tämä kirjoitti:
'Rakas Knuut Olsen!
Ilokseni kuulen, että kylässänne on alkanut herätä henkisiä harrastuksia. Uskallan olettaa, ettei Teillä niissä ole aivan vähäinen sanansija. Mutta koska Te, niinkuin olen kuullut, olette ottanut valtiolliset asiat ohjelmaanne, tekee mieleni varoittaa Teitä, että ette liian sokeasti heittäytyisi siihen vaaralliseen leikkiin. Jos tahdotte seurata minun hyvää tarkoittavaa neuvoani, niin on Teidän toistaiseksi ainoastaan luettava ja kuunneltava, mitä eri puolueilla on sanomista, ja siten muodostettava itsellenne vapaa ja ennakkoluuloton käsitys asioista. Jatkakaa vaan aluksi rauhallista henkistä työtä ympäristössänne. Laulakaa nuorten kanssa ja herättäkää heissä isänmaallista mieltä, rakkautta kirjallisuuteemme, valistuksen harrastusta, halua parannuspuuhiin maanviljelyksen alalla j.n.e.! Siihen työhön toivotan Teille sydämmestäni onnea ja siunausta!'
Kirjeen reunaan oli piirretty: "kiitos niistä kahdesta tytöstä, jotka olette ilmoittanut kesäoppijaksoon!"
Knuut viskasi suuttuneena kirjeen pöydälle. Mutta kun hän oli tarkemmin punninnut sen sisällystä, täytyi hänen myöntää, että johtaja oli sittenkin oikeassa, ja hän heitti valtiolliset hommat toistaiseksi laidakseen. Pieni valtiollinen tuuliaispää, joka oli kulkenut seudun halki, oli ollut kumminkin tarpeeksi voimakas herättämään muutamain nuorten ja vanhain miesten harrastusta yleisiin asioihin. Alettiin tilata sanomalehtiä, ottaa osaa vaalitilaisuuksiin ja keskustella päivän kysymyksistä myös kotoisissa oloissa. Pääasiassa oli toki rauhallista vielä. Väliin vaan räjähti joku pommi ja sai häiriötä aikaan.
Knuut tarttui innolla työhön sekä kotonaan että nuorten kesken. Ampumaseura oli luonnollisesti hänen saattiansa. Jo edellisenä talvena hän oli alkanut valmistella asiaa ja lauluseuran jäsenet olivat olleet hyvin taipuvaisia hänen puuhiinsa. Kevään tultua hän tarttui tarmolla yritykseen käsiksi ja pani tuumansa täytäntöön. Joka sunnuntai kokoontuivat seuran jäsenet yhteiselle harjoituskentälle, joka sijaitsi kylän takana muutamain mäkien välissä. Knuut johti ampumaharjoituksia ja opetti kylän nuorille miehille voimistelutemppuja ja miekkailua.